Gluteeniton paahtoleipä

Tämä paahtoleipä on gluteeniton, eikä se sisällä lainkaan viljoja tai hiivaa. Upea leipä kruunautuu esimerkiksi ricotalla, päärynäsiivuilla, kanelilla, hunajalla ja pekaanipähkinöillä.

6 dl mantelijauhoja

5 rkl kookosjauhoja

3 rkl arrowroot-jauhetta (korvaa tarvittaessa esim. perunatärkkelyksellä)

0,5 dl pellavansiemenrouhetta

½ tl merisuolaa

1,5 tl leivinjauhetta

5 luomukananmunaa

0,5 dl luomukirnuvoita tai sulaa kookosöljyä

1 rkl kotimaista hunajaa

1 tl omenaviinietikkaa

1,5 dl maustamatonta täysrasvaista kreikkalaista/turkkilaista jukurttia (tai esim. soijajukurttia)

Leipävuoka: n. 10 x 20 cm. HUOM! Jos vuokasi on isompi, tee tupla-annos ja pidennä kypsennysaikaa.

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja voitele leipävuoka. Sekoita kulhossa kaikki kuivat aineet. Vatkaa toisessa kulhossa kananmunat, sula rasva, hunaja, omenaviinietikka ja jukurtti. Sekoita seos spatulan avulla kuivien ainesten sekaan varovasti käännellen. Älä sekoita taikinaa liikaa, ettei leivästä tule liian tiivistä. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasossa noin 30-40 minuuttia. Testaa kypsyys hammastikulla. Anna jäähtyä ja leikkaa leivästä viipaleita.

Paahda leipäpalat, lusikoi pinnalle reilusti ricottajuustoa, viipaloi päälle päärynäsiivuja ja ripottele pinnalle kanelia ja saksanpähkinä tai pekaanipähkinämuruja. Viimeistele hunajalla. Tarjoile ja nauti!

 

Seuraa Vaneljaa!

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

Twitterissä