Jalkakerma

Pehmitä jalkasi kotitekoisella jalkavoiteella, joka syntyy vain kolmesta raaka-aineesta. Kruunaa hoito lempituoksullasi.

(1 dl purkkiin)

4/5 dl sheavoita eli karitevoita

1 rkl mehiläisvahaa

0,5 dl manteliöljyä

  • noin 15 tippaa haluamaasi eteeristä öljyä, esimerkiksi 15 tippaa piparminttuöljyä ja 5 tippaa teepuuöljyä.

Pese ja kiehauta lasipurkki kuumassa vedessä. Kuivaa huolellisesti, niin ettei purkkiin jää yhtään vesipisaraa. Raasta sheavoi ja mehiläisvaha esimerkiksi metalliseen kulhoon. Sulata ne lämpimässä vesihauteessa juoksevaksi seokseksi. Lisää sekaan manteliöljy ja sekoita. Ota seos pois vesihauteesta ja sekoita esierkiksi maidonvaahdottimella tai sauvasekoittimella, jotta seos hieman vaahtoutuu. Laita voide jähmettymään jääkaappiin hetkeksi. Kun voide on paksuuntunut, tiputtele sekaan eteerinen tuoksuöljy ja sekoita seos uudelleen esimerkiksi sauvasekoittimella. Seoksen kuuluu olla koostumukseltaan kuin paksua kermavaahtoa. Varo kuitenkaan vatkaamasta liikaa, jotta seos ei mene rakeiseksi ja paksun voimaseksi. Lusikoi seos lasipurkkiin. Voit säilyttää voidetta esimerkiksi kylpyhuoneen kaapissa. Käytä jalkojen kosteuttamiseen ja pehmittämiseen. Sopii myös kyynärpäille ja kuiville käsille!