Keksivideo

Tänään tarjoillaan pikakeksiä ja keksivideoita. Teimme näistä suloisista kolmen raaka-aineen kekseistä pienen fiilistelevän ja opastavan videon, jonka voit käydä katsomassa TÄÄLTÄ, Vaneljan TV-osiosta.

Otapa siis mallia ja leipase perässä. Ohje on ihan superhelppo ja nopea toteuttaa. Hiutaleiksi sopivat kookoksen tilalle myös kaura- tai tattarihiutaleet. Kaikenlaisia lisähöysteitä, kuten vaniljaa ja hunajaa voi myös huiskia sekaan. Tämä on täydellinen resepti niihin hetkiin, kun pitää äkkiä saada jotain makeaa, eikä mielikuvitus tai kaappien sisältö anna kovin monimutkaiseen myötä.

3 Raaka-aineen kanelikeksit

Noin 6-8 kpl

  • 1 kypsä ja iso banaani
  • 2 dl kookoshiutaleita
  • ½ tl kanelia
  • Lämmitä uuni 175 asteeseen. Soseuta banaani esimerkiksi sauvasekoittimella. Lisää kookoshiutaleet ja kaneli. Sekoita. Tarkista maku ja lisää halutessasi jotain maustetta. Muotoile kekseistä palloja leivinpaperille ja painele ne noin puolen sentin paksuisiksi kekseiksi. Lisämakeutta halutessasi sudi pinnalle hieman hunajaa pullasudilla. Paista noin 15 minuuttia, kunnes kekseihin tulee hienon hento kullanruskea sävy. Anna jäähtyä ja nauti.

    V

    pst, kuvissa näkyvä kirja on saku tuomisen hyvä elämä – lyhyt oppimäärä