Lakritsi-suklaamoussekakku ja Kiitos hyvää -uusintapainoksen arvonta

Raakakakkujen aatelia: Taivaallisen moussemainen Lakritsi-suklaakakku.

Ihka ensimmäisen, kaksi vuotta sitten julkaistun Kiitos hyvää – Herkkuja ilman sokeria ja gluteenia -kirjani uusittu painos uusine bonusresepteineen on – tättädää – täällä!

Tuntuu hyvältä päästä puhaltamaan raikasta uutta tuulta kyseisen kirjan purjeisiin, sillä opus on mielestäni edelleen tosi ajankohtainen ja se olisi voinut yhtä hyvin ilmestyä vaikka tänä vuonna. Niin, no oikeastaan vaikea kuvitella milloin hyvää tekevät ja herkulliset reseptit nyt olisivat jotain muuta kuin ajankohtaisia. Meillä ne on ainakin koko ajan trending. Ja Jenkeissähän kyseinen kirja tuli tosiaan ulos vasta kolme kuukautta sitten, nimellä It’s a Pleasure.

On muuten ollut melko jännittävää nyt seurata esimerkiksi Instagramissa, kun jenkkimammat jostain Texasista tai Losista kokkailevat minun pienen palleroisen suomalaisen ruokia, jotka olen kuvannut aikoinaan entisen kämppämme lastenhuoneessa ja taputellut haparoivin, mutta ahnaan innokkain amatöörin käsin kirjaksi. Siitä tulee villi tunne. Sellainen, että hitsi tää maailma on sitten lopulta kuitenkin melkoisen pieni paikka ja että miten yksi ihminen voi halutessaan ja hyvän tuulen suunnan osuessa kohdalle yltää koskettamaan monenlaisia ihmisiä monenlaisista maailmankolkista. Sellainen on samanaikaisesti terveen juurruttava ja inspiroivan nostattava kokemus.

Mutta hei siitä kirjasta! Luvassahan on kakkuja, muffineja, donitseja, keksejä, suklaita, toffeita, hedelmäkarkkeja, jätskejä ja muita ihanuuksia ilman gluteenia, maitotuotteita ja valkoista sokeria. Hellivää ja tehokasta helpotusta kaikenlaisiin herkkuhimoihin yli 86 reseptin voimin. Aikasta ainutlaatuisen mehevä ja muhkea paketti, etten sanoisi. Tunnistat uuden painoksen kannessa olevasta vihreästä leimasta. 

Ja nyt yksi teistä rakkaista lukijoista voi saada päivitetyn Kiitos hyvää – Herkkuja ilman sokeria ja gluteenia -kirjan ihan vain niinkin pienellä vaivalla, että huikkaa terveiset tuonne kommenttiboksiin. Arvon lisäksi myös yhden englanninkielisen It’s a Pleasuren myös, eli mikäli toivot mieluummin enkkuversiota (jossa ei tosin ole uusia bonusohjeita), mainitse siitä kommentissasi. Arpaonni suosii yhtä onnekasta tulevana sunnuntaina, 22.1. klo 22. Toivottavasti juuri Sinua, bebe. KILPAILU ON PÄÄTTYNYT – Kiitos osallistuneille!

Ja jotta jokainen saisi hyvää makua suuhunsa tästä julkaisusta, niin päätin jakaa teille yhden kirjan uusista herkuista. Saanen esitellä, tämän hetken ehdoton lempiraakakakkuni: taivaallisen pehmeä, rouskuvine tryffeleine höystetty Lakritsi-suklaamoussekakku! Niin hyvää, ettei shanotuksi shaa.

V