Paras arkiruoka juuri nyt: Vegaaniset lihapullat ja bataattipasta

Lihapullat ja pastaa tomaattikastikkeella syntyy helposti ilman lihaa ja viljoja!

Haaveilin vuosi sitten ruokakirjasta, joka pelastaisi perheemme arkiruokailut.

Unelmieni kirjan ohjeiden tulisi valmistua alle puolessa tunnissa, mieluiten jo vartissa, raaka-ainelistat olisivat lyhyitä, ne eivät sisältäisi gluteenia, maitotuotteita ja valkoista sokeria ja ohjeet olisivat pitkälti vegaanisia. Kirjasta löytyisi helppoja ohjeita aamuun, päivään, iltaan, välipaloiksi ja herkkuhetkiin. Ja lapsiystävällisiä ohjeita tulisi myös olla, kuten myös mieheni suosikkeja, eli pizzoja ja hamppareita. Kaiken kaikkiaan ruokien tulisi olla terveellisiä, superhelppoja ja supermaukkaita.

Harmi vain että kyseistä kirjaa ei ollut olemassa. Selasin läpi ison läjän ruokakirjoja ja odotin sankaria, joka lentäisi viitta selässä syliini ja toisi avun niihin hetkiin kun pää ja vatsa lyövät tyhjää koko perheellä yhtä aikaa. Kivoja ohjeita löytyi sieltä täältä, mutta kaikki tarpeeni kattavaa pikaruokakirjaa ei vain tuntunut olevan olemassa.

Se oli siis tehtävä itse.
Ja niinhän meitsi sitten teki.

Kahden viikon päästä kauppoihin lennähtääkin, sankariviitta harteillaan hulmuten, uusin kirjani Kiitos hyvää Pikaruokaa – Helppoja ruokia terveelliseen arkeen.

Odotan kirjaa innosta tutisten, muun muassa ihan vaan siitä yksinkertaisesta syystä että kokkaan sieltä lähes joka päivä! En muista moniakaan ohjeitani ulkoa, enkä jatkuvasti jaksa olla etsimässä sormet jauhoisina reseptejä jostain koneeni syövereistä, vaan haluan kirjan keittiööni ja käsiini – äkkiä!

Lupaan kertoa pikaruokakirjasta lisää myöhemmin, mutta tässäpä yksi hitsin hyvä ja helppo arkiruoka odottelun ajaksi! Kyseinen ohje ei löydy kirjasta, sillä kehitin sen vasta kirjan jo mentyä painoon. Lihattomia lihapullia täydellisen muhevalla rakenteella ja bataatista syntyviä huippumaukkaita pastasuikaleita – rrrakastan.

V

VEGAANIT LIHAPULLAT JA BATAATTIPASTA

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

Get your freebie!