Aamut

Pink Golden latte by Vanelja

Hello Love! Täältä tulvahtaa luoksesi ihanaa uutta juomainspiraatiota talven varalle! Jotain mikä lämmittää ja hoivaa sekä kehoa että mieltä ja jotain mikä varmasti tuo uutta iloa kahvitauolle, aamupalalle tai iltaan.

 

Olen antanut juomille nimen Dream Latte (Tai Soul Latte – rakkaalla lapsella on monta nimeä), sillä ne todella hoivaavat sielua unelmaisella tavalla. Freesit pastellisävyt ja ravitsevat raaka-aineet muodostavat yhdessä mahtavan selviytymispaketin kylmille kuukausille ja näiden rinnalla se perinteinen kahvi- tai teekippo alkaa näyttämään kieltämättä melko vaisulta juomavaihtoehdolta.

 

Rakastan itse vaihtelua ja olenkin tässä viime kuukausien aikana kehitellyt näistä juomista jos minkälaista variaatiota. Ensin kulauttelin kurkumaan pohjautuvaa Golden Lattea eri maustevaihtiksilla joka ilta ja usein päivisinkin. Sitten siirryin Pink Latteen, johon ripsautan joukkoon punajuurijauhetta (myös maitojuomaan blendattu kypsennetty punajuurikuutio käy!). Viimeisin himon kohde on ollut juoma, jonka nimesin Smaragd Latteksi. Se on sekoitus johon tulee mm. matchaa, chlorellaa ja pieni ripaus blue algae -leväjauhetta (Sekoitus alla olevan reseptin Blue Lattesta ja Green lattesta.) Kaiken kruunaavat mahtavat rohdot, kuten kurkuma, inkivääri, ceylon kaneli ja muut ihanuudet. 

 

Juomat näyttävät kieltämättä kuin olisivat jotain vesivärisession jälkituotoksia, mutta ne ovat oikeasti kyllä melkoisia voimajuomia. Todellisia väri- ja yrttiterapiasessioita yhdessä mukissa.

 

Ja sitten tarjolla on myös ihania uutisia:

  1. Viikonloppuna sain suuren kunnian käydä pokaamassa The Blog Award Finlandissa pystin parhaasta ruokablogista. Niin käsittämättömän upeaa – Paras ruokablogi 2017! Leijun vieläkin pilvissä. Päivitykseni tapahtuvat pääasiassa Vaneljan Instagramin puolella, ja olin ajatellut että näissä skaboissa tulkittaisiin blogaamista ns. traditionaaliseen tyyliin old school -blogia tarkastelemalla, joten oli ihanan raikastavaa ja sydäntä lämmittävää huomata, että myös uudet tekemisen kanavat ja työpanos siellä huomioitiin tällä kertaa. Voit lukea tarkempia aatoksiani tunnustuksesta IG-postauksestani.  Megalomaaminen karhunhalaus kaikille teille seuraajilleni, jotka olette viipottaneet mukana menossa!
  2. Vanelja.com eli tämä saitti on uudistuksen alla ja uusi upea sivusto saa paraikaa muotoaan. Sivuni toimivat ihan normaalisti, mutta en tule tekemään tänne uusia päivityksiä ennen uuden saitin avautumista. Mutta Instagramissa touhu jatkuu yhtä aktiivisena kuin ennenkin, eli sikäli ei mitään radiohiljaisuuksia luvassa. 

 

Pysykää kanavalla ja testatkaa ihmeessä näitä pastellisia sulojuomiani ja kertokaa mitä tykkäätte! Tägää kuvasi #dreamlatte ja @vanelja niin näen tuotoksenne. Tudulei!

 

V

 

Shop

Jouluunlaskeutusmisviikko on täten alkanut. Siispä nyt kannattaa tankata koko vuoden kyllyydestä sisuksiin kaikenmaailman joulumakuja, mausteita ja kausiherkkuja. Ottaa joulu joka solulla ja makunystyrällä vastaan. Pöllyytellä oikein olan takaa kanelilla, mausteneilikalla, inkiväärillä, tähtianiksella ja pomeranssinkuorella. Live christmas to the fullest! Niinku sanotaan. Tai niinku ainakin minä sanon.

Vaikka olen vakavasti herkistynyt ultimaattiseen jouluhurahtamiseen, on jouluintoni enemmänkin henkistä ja ruuallista sorttia, kuin materiaalista. No okei, kyllä joku hillitty jouluvalonauha (8 metriä) on tullut kietaistua parvekkeen kaiteeseen ja hilattua pieni (halkaisijaltaan puolimetrinen) joulutähti ikkunaan, mutta muuten uskon jouluilussa lähinnä rauhaan ja rakkauteen.

On paljon romanttisempaa poltella hissukseen kynttilänpätkiä ja nauttia pieniä joulumausteilla säväytettyjä ruokia pitkin joulunalusaikaa ja joulupäiviä, kuin virittää hiki päässä koko huusholli prameaan joulutällinkiin ja stressata hillittömistä, monen tunnin valmistelua vaativista jouluaterioista. Jos multa kysytään. Ja tottakai kysytään, kun täällä ollaan. Kun vain lopettaa kaiken häsäämisen, pysähtyy, hengittää syvään ja on läsnä, on joulun ydin oivallettu.

Tehtiin tuon rakkaan kamraattorini Riikka Kantinkosken kanssa kokonainen Joulukirjakin tällä periaatteella rakennetusta joulusta. Hyvän olon ruuista ja luonnonläheisistä ja helpoista pienistä askartelu- ja lahjavinkeistä. “Kauneinta joulua on paluu perusasioiden pariin. Hyvää tekevä ruoka ja käsin tehdyt koristeet ja lahjat koskettavat sydämiä.”. Niinku meidän kirjassa sanotaan.

Tässä low key -jouluilussa parasta omasta mielestäni ovat puurot. Puurot, nuo arjen ja juhlan vähäeleisen väkevät sankarit. Tälle jouluviikolle kehittelemäni puuro ei nyt tosin ole erityisen vähäeleinen, sillä roimin sen päälle reilusti kaikenmaailman höysteitä, ja onpa siellä puuron seassakin jos jonkinmoista makuvivutinta. Mutta että piparkakkupuuro! Mietippä sitä. Jumalaare, tämän parempaa joulumakupalaa saa hakea.

Sain kaveriksi piparkakkupuuroni keittelyihini Lidlin Deluxe– ja Gluteeniton -sarjoista mahetsuja raaka-aineita, kuten gluteenittomat jumbokaurahiutaleet, saksanpähkinäöljyn (koska puurossa pitää aina olla pikkutujaus rasvaa mukana!), taatelit ja mikä parasta – neilikka ja kardemumma-maustemyllyt, joista voi rouhia joulutunnelmaa kaikkialle: joulupuuroon, keittoihin ja paistoksiin, kakkuihin ja muihin leivonnaisiin – tai vaikka äreän, joulumielensä hukanneen naapurin niskaan.

Okei, Lidl ei varmaan ehkä allekirjoita tuota viimeisintä käyttösuositusta, mutta saatte mun luvan. Tai ehkä parempi tapa olisi kuitenkin tarjota elämäsi Grinchille tätä piparkakkupuuroa, koska tällä ainakin saa lämmön tulvahtamaan silmiin ja sydämiin.

Ollos hyvös & ihanaa joulua Ystävä. Olet tärkeä.

V

(Yhteistyössä LIDL)

Tervetuloa kahville ja korvapuustille, käykää peremmälle, tätä tietä!
Täällä nimittäin pullakahvitellaan Blog Awards Finland -ehdokkuuteni kunniaksi. Tai no, sitä kahvia ei nyt kyllä varsinaisesti ole tarjolla, eikä kyllä niitä korvapuustejakaan, mutta korvapuustimaisia vohveleita sitäkin isompi pino! Tadaa!

Upea uutinen tosiaan on, että blogini on ehdolla Suomen Blog Awardsin kategoriassa Hyvinvointi ja terveys. Ensimmäinen ehdokkuuteni missään blogiawardsissa, vau. Ehdokkuus juuri kyseisessä kategoriassa nosti mieleen melkoisesti muistoja, joiden myötä päädyin selailemaan vanhaa Kiitos hyvää -blogiani, josta blogaamiseni sai viisi vuotta sitten alkunsa, nimenomaan hyvinvointiteeman alta.

Luin postauksia kuin nuoruuden päiväkirjaa, paitsi julkista sellaista (kääk, mikä konsepti), välillä myötätunnosta hymähdellen tai naureskellen, mutta pääasiassa sydämestä asti kouraisevan ylpeyden vallassa. We’ve come a long way, honey. Vaikka kehitys karsii ihmisestä tiettyä mustavalkoisuutta olen edelleen pohjimmiltani tämä tyyppi. Ja tämä. Onneksi en ole kuvaajana enää tämä tyyppi.

En nykyisin alleviivaa blogissani hyvinvointia tai takerru ravintoarvoihin ja terveysväittämiin, mutta arvot tekemiseni taustalla edelleen samat: Luotto luonnolliseen, puhtaaseen ja eettisesti tuotettuun ruokaan ja yleiseen hyvyyteen ja rakkauteen. Kyseiset arvot ovatkin niin itsestäänselvyyksiä, ettei niitä tarvitse enää muille pointata. Jokainen löytää kuitenkin omaa elämäntilannettaan palvelevan totuuden juuri itselleen oikeista paikoista.

Siksi en pyydä sinua äänestämään Vaneljaa, vaan juuri sitä blogia mikä resonoi itsellesi parhaiten. Ja jos se on minun blogini, olen otettu.

Kukin kanssani samaan kategoriaan nostettu ehdokas, Noora, Emmi, Vilma ja Ella tekee ammattitaitoista ja täysin omanlaistaan jälkeä ja jo pelkkä ehdokkuus maamme ensimmäisessä isossa blogigaalassa on suuri tunnustus ja kiitos. Ja kiitosta kauniimpaa ei ole. Sellaisen haluan huikata siis myös sulle, vanha tai uusi lukija:

Kiitos että olet siellä! Jatkakaamme intohimojen viitoittamalla tiellä. Ja juuri nyt ne muuten näyttävän viittovan näitä korvapuustivohveleita kohti!

V

KORVAPUUSTIVOHVELIT

Kantautuiko korviini mietteliästä pohdintaa siitä onko Vanelja kenties lopettanut totaalisesti toimintansa kun ei ole uusia postauksia näkynyn neidiltä viitiseen viikkoon? No, tulin täältä kesätuulten tuulauttamana kertomaan, että täällä mennään, alive n’ kicking, eli ällös huoli ystäväin! Olen vain viettänyt hartaasti ja uskollisesti tätä suomalaisten ylellistä kesälomakuukautta ja pyrkinyt samalla vierottamaan itseni arkipuuhista.

Ja uuden ajan kupletin juoni sitä paitsi on se, että silloin vain kun muut seikkailut kutsuvat, niin täällä blogissa saa vallita syvä meditatiivinen rauha, ja kuulumisia ja pikareseptejä voi käydä noina aikoina kurkkimassa Instagramini puolelta. Koska olen enenemässä määrin äärimmäiset vapauden kannattaja ja saan nykyisin näppyjä kaikenlaisista pakkopullista, jopa gluteenittomista. Ha!

Nyt kuitenkin kun perheeni kesäkiertue on tullut päätökseen ja matkalaukut on purettu, niin päätin taas palautella mieleeni atk-taitoja ja opetella jälleen internettiä. Syksyinen terhakoituminen odottakoon vielä hetken ja toistaiseksi olen hoitanut kesän aikana kertyneitä asioita sängystä käsin pyjamanmallisessa uni-formussani.

Näihin tunnelmiin sopikin jaettavaksi yksi kesän ihanimmista aamupalakomboista, johon kuuluu maidoton persikka-kookosjogurtti ja kanelinen granola ja maapähkinävoilla roiskittuna. Kookosjogurtin pohja onkin toisille teistä tuttu Kiitos hyvää -kirjastani, mutta tässäpä siitä hieman kesäistetty versio maukkailla höysteillä!

Ja nämä kaikki rästityöni ja aamupalanautintoni suoritan muuten parhaillaan ehkä maailman pehmeimmissä lakanoissa, jotka minulle lähetettiin unelmallisia petivaatteita myyvältä Evenckiltä. Kuvissakin näkyvät lakanat ovat päätyneet tyttäreni sänkyyn, joka sattuu olemaan valonsa ja fengshuinsa puolesta kotimme paras paikka, syödä, kuvata ja kirjoittaa. Ja ottaa taas välissä päiväunet.

V

Kevään ensimmäinen ruokarakkaus on syttynyt. Roihahduksen kohteena on yhteen lempiväriini verhoutunut kermainen ja kotitekoinen pistaasimaito, jonka luonnetta korostaa kevyesti hunaja ja vanilja. Voi pojat. Voisin unohtua tuijottamaan tuota upeaa nektaria ja sen kevätauringossa kauniisti toistuvia sävyjä ties miten pitkäksi aikaa, vaikka sen kulauttelu onkin vähintään yhtä lemmekästä puuhaa.

Pistaasimaito sopii mahtavasti makunsa ja värinsä puolesta esimerkiksi raakakakkujen tai jäätelöiden pohjalle, kuten myös smoothiehin. Tänään jakamassani smoothieohjeessa pistaasimaidon kohtaa viikuna, ja hyväähän siitä seuraa.

Testaa hei ihmeessä! Ja lataa liuta muita herkkusmoothieohjeita ilmaisesta The Creamy Smoothie Guide -e-kirjastani. Onhan vuoden paras smoothiekausi, eli kevät vihdoin täällä!

Tudulei!

V

Pst, VANELJA on päässyt ainoana suomalaisena blogina arvostetun kansainvälisen Saveur Food Blog Awardsin finaaliin best-designed blog -kategoriassa. Äänet ratkaisevat voittajan, eli lähetän sulle lasteittain rakkautta jos käytät puoli minuuttia ajastasi antamalla äänesi suomalaisen ruokablogauksen ja puhtaan ruuan puolesta TÄÄLLÄ. Äänen tallentuminen vaatii rekisteröitymisen, mutta se hoituu sekunnissa, etkä tule saamaan roskapostia! Kiitos kultsi.

PISTAASI-VIIKUNA-SMOOTHIE

Tämä saattaa tulla joillekin teistä yllätyksenä, ottaen huomioon että teen työtäni pääasiassa ruuan parissa ja minulta on juuri ilmestynyt ruokakirja, mutta – olen itse asiassa surkea kokki.

Kohahdus, suuri huijaus paljastui!

No ei vaan, selvennettäköön. Olen surkea kokki mitä tulee oikeaan ruokaan. Siihen sellaiseen, mitä syödään päivisin. Miksi sitä nyt kutsutaan, lämpimäksi ruuaksi? Olen niin surkea kokki sillä saralla, että en edes tiedä miksi tätä ihmisten perusruokaa kutsutaan! No, arkiruuaksi kenties.

Pääni pursuilee ideoita ja innostusta kun puhutaan kaikenmaailman makeista ruuista, leivonnaisista, herkuista, karkeista, välipaloista ja aamupaloista, mutta siinä vaiheessa kun pitäisi tietää mitä perhe syö illalliseksi alkaa tällä mammalla lyödä tyhjää.

Ei sillä, että epäilisin ettei minulta löytyisi talentteja perusruokiin, niitä varmaan on, mutta jostain syystä innostusta ei vain ole vielä kuulunut. Inspiraatiota metsästäessäni netistä tai ruokakirjoista silmiini osuu aina kaikki makeat asiat, helpot välipalat tai aamiaisjutut. Sellaista ruokahömppää voisin kehitellä ja kokata vaikka maailmansivun täyteen!

Ja sen sorttisia olisi kuulkaa jälleen tarjolla. Kehitin nimittäin mielestäni aivan upean konseptin, aamiaiskakun. (this is how my brain works!) Sellaisen, joka yhdistää granolan ja suklaavanukkaan. Se on ihan mieletön. Kakun pohja on kuin granolaa ja täyte kuin suklaavanukasta. Kakku on ihanan pehmeää ja vanukasmaisen löllöä ja pysyy hädin tuskin kasassa, mutta pysyy kuitenkin. Se ei ole liian makea, sillä aamutuimaan yltiömakeus on kuin meteliä makunystyröille, jotka kuuluu herätellä hellästi. Mutta jos oma suusi on eri maata, lorauta ihmeessä sekaan enemmän makeutta, vaikka hunajasta.

Sellainen mukava ominaisuus tässä suklaavanukaskakussa, hyvän maun ja hauskan konseptin lisäksi on, että se on vaihteeksi täysin pähkinätön. Sellaisia reseptejä on nimittäin toivottu, ja paljon.

Paljon on toivottu myös niitä arkiruokareseptejä, mutta nyt tiedätte miksi sillä saralla on vähän hiljaista. No can deliver. Tai pikemminkin, no passion to deliver.

Intohimoni kanavat ovat toiset. Ja ne näyttävät esimerkiksi tältä.

V

SUKLAAVANUKASKAKKU

Vanukkaat vievät aina ajatukseni lapsuuteen. Ei siksi, että olisin saanut nautiskella niistä silloin yltäkylläisesti, vaan koska muistan katselleeni aina kaiholla kun kavereitteni jääkaapit pullistelivat erilaisia suklaa- ja karamellimakupaloja, joita kotikaapeistamme ei koskaan löytynyt. Olimme nimittäin jukurtti-ihmisiä. Samoin haikailin ystävieni lähes jatkuvaa Cokis-tarjoilua, josta jäin siitäkin paitsi. Lapsena tuo kaikki tuntui tietenkin vääryydeltä, toisin kuin nyt.
Wise move, mama. Lasten kyllästäminen lisäaine- ja sokerimömmöihin kun ei taida olla ihan se paras ravitsemuksellinen veto.

Joku vanukasvaje sisuksiin on silti jäänyt, sillä nykyään kaikki vanukashenkiset välipalahommat kiinnostavat. Suomen kaupojen tarjonta sillä saralla ei häikäisen, joten olen kokkaillut vanukasta kotona joko iHerbista tilaamastani luomu gelatiinista (VANELJA-koodilla PIM161 saa muuten 5-10 dollaria alennusta ensitilauksesta) tai agar agarista.

Tein Novellelle viime viikolla aikuisten vaniljavanukkaan, joka on hentomielisyydessään niin suloinen, että halusin jakaa sen täälläkin. Vanukas syntyy kookosmaidon pohjalle ja sen makumaailma on lähes eteerinen. Mausteet ovat hienovaraisen talvisia, mutta eivät liian päälle käyviä.

Aikuisdesignista huolimatta meillä 2-vuotiaskin tykkäsi tästä tosi paljon. Nyt onkin helppo paistatella näiden omien herkkujeni kanssa hyvä mutsi -valokeilassa, kun lapsi ei ymmärrä vielä tiirailla ja haikailla kavereiden jääkaappien anteja.

Nauttikaamme tästä.

V

VANILJAVANUKAS

Sen lisäksi että tänään vietetään kaikkien hyvien isien päivää ja lokoisaa sunnuntaita, on tänään myös suuri Pyhän Paahtoleivän Päivä. Tätä merkkipäivää ei löydy kalenterista – vielä – eikä tästä todennäköisesti tiedä muut kuin sinä ja minä, mutta se ei silti vähennä juhlan arvoa.

Kyseessä ei ole mikään tavallinen ankea hyssyttelypyhä, vaan sellainen jossa oikein huikentelevasti nautiskellaan, rouskutellaan, murustellaan ja jumaloidaan lämpöisen rapeaa ja pehmeää, suurieleisesti täytettyjä paahtoleipiä. Ihan vain syystä että – paahtoleipä.

Joku voisi ajatella, että onhan se nyt melkoisen röyhkeää pystyttää nyt tällainen kilpaileva juhlapäivä isänpäivän kanssa päällekkäin. Mutta katsokaas kun itsehän ajattelen näiden juhlien vain tukevan toisiaan. Että on sitten oikein kunnolla syytä juhlaan. Ja paahtoleivät sitä paitsi rakastavat isiä ja isät paahtoleipiä.

Juuri siksi kehittelinkin Novellelle tällaisen ihanan isien ökypaahtiksen, jossa viljattoman ja hiivattoman leivän kruunaa runsas kasa ricottaa, päärynäsiivuja, kanelia, pekaanipähkinöitä ja hunajaa.

Paahtoleipähän on niin jalo ruoka, että sehän maistuu vaikka vain reilulla voinokareellakin varustettuna, mutta tällä setillä siitä saa puvustettua oikein kunnon juhlaisan tarjoiltavan.

Näihin makuihin, onnellista paahtoleivän- ja isänpäivää kaikille kullannupuille!

V

PALEOPAAHTOLEIPÄ

Mitä tapahtuu kun kaksi aamiaismaanikkoa kohtaa? Vastaus: Sunnuntai sängyssä -menu. Eli brunssilista, joka saa pysymään aamupalan parissa pitkään ja hartaasti. Lojumaan päivän pyjamoissa, murustelemaan lakanoille, jättämään ruuat ja astiat leväperäisesti lojumaan sinne sun tänne, jotta niihin voi palata pienen väliloikoilun jälkeen.

Kehittelimme menun kaikille laatuaamiaisten ystäville yhdessä Uusia Tuulia -blogin upean Tuulian kanssa, jonka kanssa jaamme yhteiset ruokavisiot. Rakastamme molemmat hyvää tekevää ja herkullista ruokaa, puhtaita makuja, raikkaita raaka-aineita ja ennen kaikkea hyviä aamiaisia.

Näistä lähtökohdista oli helppo arvata, että yhteismenustamme tulisi kultaa. Ja ihan mahtavan maukas paketti siitä syntyikin. Katsos vaikka.

Sunnuntai sängyssä -aamiaismenu sisältää:

  • Maidotonta mantelijogurttia

  • Marjaisaa manteligranolaa

  • Sitruunapannukakkua

  • Appelsiininkukkahilloa

  • Hamppusämpylöitä

  • Kiiwi-pinaatti-omenamehua

Tekisi mieli hehkuttaa jokaista näistä ruuista erikseen ja yhdessä, mutta sen sijaan kehoitan erityisellä lämmöllä nappaamaan raaka-ainelistan oitis ylös ja hommaamaan ainekset tulevan viikonlopun varalle. Itse aion ainakin vetää koko setin uudelleen sunnuntaina, sen verran mahetsut herkuttelut meillä oli näiden parissa Tuulian kanssa.

Jogurtin, hillon ja sämpylöiden ohjeen näet tästä alta, granolan, pannarin ja mehun ohjeet löytyvät Tuulian sivuilta.

Lepposaa ja laaturuokaisaa viikonloppua!

V

MANTELIJUKURTTI

(maidoton)

  • 4 dl manteleita (yön yli väljässä vedessä liotettuna)
  • 8 dl vettä
  • 2 rkl hunajaa (tai 1 rkl hunajaa + hieman vaniljasteviaa)
  • 1 probioottikapseli tai 3 rkl luonnonjukurttia tai vegaanista jukurttia, jossa maitohappobakteereja.
  • 1-3 tl agar agaria (jos haluat jukurtistasi paksua)

Liota mantelin yön yli ja huuhtele aamulla. Lisää mantelit ja puhdas vesi tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi seokseksi. Lisää halutessa hieman vettä. Purista seos harsokankaan tai harsopussin läpi kulhoon, niin että saat kuitumassan erotettua ja kulhoon jää valkoinen ja sileä mantelimaito. Lämmitä mantelimaito kevyesti, kaada suljettavaan streiiliin lasipurkkiin, sekoita joukkoon hunaja (sokeri auttaa hapattumisessa) ja probioottikapseli/jukurtti. Jos haluat jukurtistasi paksumpaa, lisää sekaan agar agar ja kiehuta hiljalleen reilu 5 minuuttia ja lisää probioottijauhe vasta sen jälkeen. Peitä kulho kankaalla ja jätä jukurtti tekeytymään 6 – 12 tunniksi huoneenlämpöön. Säilytä valmis jukurtti suljetussa purkissa jääkaapissa.

HAMPPUSÄMPYLÄT

  • 1 rkl chia-siemeniä + 1 dl vettä
  • 3 dl mantelijauhoja (voit korvata osan mantelijukurtista ylijääneellä massalla, jolloin vähennät hieman nesteen määrää ohjeessa)
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 1 dl perunajauhoja
  • 1 dl hampunsiemeniä
  • 0,5 dl pellavansiemeniä
  • 1,5 tl psylliumkuitujauhetta
  • 2 tl leivinjauhetta

  • 3 dl vettä (tai haluamaasi maitojuomaa)

  • 0,5 dl sulaa kirnuvoita (tai esim. kookosöljyä)
  • 1 rkl hamppuöljyä
  • 1 tl juoksevaa hunajaa
  • 0,5 tl omenaviinietikkaa
  • hyppysellinen merisuolaa

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita chia-siemenet ja kauramaito/vesi pienessä kulhossa ja anna tekeytyä geeliksi noin 15 minuuttia. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää vesi, sulanut voi tai/ja öljy, chia-geeli, juokseva hunaja, omenaviinietikka ja suola. Anna taikinan turvota viitisen minuuttia. Taikinan koostumuksen tulee olla pehmeää, hyvin muovailtavaa, mutta ei kuivaa – hiivataikinan kaltaista. Lisää tarvittaessa jauhoja tai nestettä.

Ota taikinasta paloja ja pyörittele niistä palloja leivinpaperilla peitetylle uuninpellille. Ripottele päälle hampunsiemeniä. Paista sämpylöitä noin 30 minuuttia uunin keskiosassa, tai kunnes ne saavat kullanruskeaa sävyä. Ota uunista, anna jäähtyä hieman, tarjoile ja nauti!

APPELSIININKUKKAHILLO

  • 3 appelsiinia
  • 3 rkl hunajaa
  • 1 tl appelsiininkukkavettä http://kauppa.ruohonjuuri.fi/appelsiininkukkavesi/STEEN-560073387663/dp
  • 3 rkl chia-siemeniä

Soseuta appelsiinit sileäksi soseeksi tehosekoittimessa. Lisää hunaja ja appelsiininkukkavesi ja sekoita. Tarkista maku ja lisää halutessasi jotain maustetta/makeutusta. Kaada seos puhtaaseen ja suljettavaan lasipurkkiin ja sekoita joukkoon chia-siemenet. Jätä paksuuntumaan, sekoita noin 15 minuutin päästä ja jätä tekeytymään jääkaappiin 1 – 5 tunniksi. Käytä miten mielit! Säilytä jääkaapissa suljettuna.

Seuraa Vaneljaa!

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

Twitterissä

On taas joku sellainen lakritsihulluus täällä meneillään. Kaikki lakuaiheinen kiinnostaa. Erityisesti lakritsin ja suklaan yhdistelmät.

Rakastuin muutama vuosi sitten Pandan Duello-karkkeihin. Jos muistatte, ne oli niitä ihania suklaapäällysteisiä pehmeitä lakupaloja. (Joille mies on muuten ohjannut silloin taannoin söpön mainoksen)

Menin hieman tolaltani kun tajusin, ettei kyseisiä karkkeja enää valmisteta, mikä oli lopulta hyvä juttu, sillä kehittelin hätäpäissäni niille oman korvikkeen – hyvää tekevän, terveellisen lakritsin suklaakuorrutteella. Ohje tulee löytymään Kiitos hyvää -ruokakirjastani, joka tulee puolestaan löytymään kaupoista joulukuun ekalla viikolla. (tähän sellainen mainosmainen poseeraus kirja kädessä ja suu leveässä hymyssä – ja lakupaloja hampaiden väleissä.)

Mutta että aika kamalaa, kun joutuu moista lakritsisalaisuutta vielä kaksi kuukautta pidättelemään!

Salaisuuden poltetta ja omia suklaa-lakuhimoja lievittämään valmistin samoista makumaisemista ammentavan smoothieparfaitin.

Tein joskus taannoin Four Sigma Foodsille lakritsismoothien, joka ihastutti kuulemma monia. Tämän smoothieparfaitin runko mukailee pitkälti kyseistä ohjetta, paitsi että se sisältää muutaman eri raaka-aineen ja se rakennetaan kerroksittain ja on mielestäni siksi enemmän jälkkärityyppinen herkku kuin esimerkiksi aamiaissmoothie. Paitsi että itse olen lusikoinut kyseisen satsin ihan rennosti aamupalaksikin, mutta joku herkempi voisi mennä aamutuimaan moisesta makeudesta tolaltaan.

LAKRITSINEN SMOOTHIEPARFAIT

Chiavanukas:

  • 5 rkl chia-siemeniä
  • 2 dl mantelimaitoa (tai muuta maitojuomaa)
  • ½ tl aitovaniljajauhetta tai siemeniä vaniljatangosta

Lakritsismoothie:

  • 0,5 dl manteleita
  • 2 kuivattua viikunaa
  • 1 banaani
  • 4 dl mantelimaitoa (tai muuta maitojuomaa)
  • 1 tl vaniljauutetta
  • 1-4 tl mustaa lakritsinjuurijauhetta tai raastetta lakritsinjuuriuutetikusta
  • 2 rkl raakakaakaojauhetta

Tarjoiluun: 1 viipaloitu banaani

Chiavanukas:
Sekoita chia-siemenet, mantelimaito ja vaniljajauhe purkissa, anna tekeytyä 30 minuuttia, sekoita ja laita jääkaappiin 2 tunniksi tai yön yli. Mitä pidempään annat vanukkaan tekeytyä, sen paksumpaa siitä tulee.

Lakritsismoothie:
Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi smoothieksi. Tarkista maku ja lisää halutessasi jotain maustetta.

Kasaaminen:
Annostele lakusmoothieta ison lasin pohjalle. Lisää chia-vanukasta ja paloittele päälle banaania. Lisää päälle lakritsismoothieta. Raasta pinnalle lakritsinjuuriuutetikkua tai ripottele lakritsinjuurijauhetta. Tarjoile ja nauti!

Kokeile, jos uskallat. Tämä saattaa nimittäin aiheuttaa lakuihmisille addiktion. Kuten sanovat: Once you go black you never go back.

V