Rakastan kotitekoisia jogurtteja. Rakastan etenkin niiden tekemistä. Koko prosessi on kuin jotain taianomaista alkemiaa, jossa vain mielikuvitus on rajana – Mistä aineksista jogurtin lähtee hapattamaan, mitä lisämakuja siihen sovittaa, kuinka vahvan jogurtista haluaa ja niin edelleen.
Huomasin tässä taannoin, että olen onnistunut sorvaamaan jogurttia jos jonkinmoisista aineksista ja ujuttanut maidottomia jogurttireseptejä myös joka ikiseen julkaisemaani ruokakirjaan, vähät välittämättä aihealueesta.
Kiitos hyvää – Herkkuja ilman sokeria ja gluteenia -kirjassa on ohje Kookosjogurttiin ja Mantelijogurttiin. Kiitos hyvää Pikaruokaa -kirjassa keikistelevät Hedelmäpommijogurtti ja Chia-jogurtti. Joulukirjassa on ohje kauramaitoon tehtävään Uuniomenajogurttiin ja jopa Hyvän olon jäätelökirjasta löytyy Aamupalajäätelöpuikot vegaanisesta jogurtista ja granolasta koostettuna.
Voidaan siis huomata, että aiheeseen kohdistuu täältä suunnalta melko vahvaa vimmaa. Mutta sellaista hyvää vimmaa. Sellaista, joka aikaansaa muun muassa sellaisen vinksahduksen päässä, että ihminen keksii alkaa tehdä jogurttia kvinoasta, kuten tässä tarinassa kävi.
Joku siellä miettii nyt että hyihelvettikvinoajogurttia-ei-ikinä. MUTTA muistutanpa että yksi suosituimmista vegaanisista jogurtteista tällä hetkellä Suomessa pohjautuu kauraan. Ja kvinoahan on vähän kuin kauran eksoottinen serkkutyttö. Kunhan muistaa lisätä tarpeeksi marjoja (esimerkiksi mansikat ja vadelmat sopivat myös hyvin!) ja makeuttajaa, jotta kvinoan oma ominaismaku ei puske ihan liikaa esiin.
Olin itse asiassa melko yllättynyt kun aloin ensimmäisen testieräni jälkeen googlaamaan, liekö joku muukin saanut päähänsä saman pistoksen, mutta en onnistunut löytämään ainoatakaan kvinoaan pohjautuvaa jogurttireseptiä tai kvinoapohjaista jogurttituotetta koko world wide webistä. Yllättävää! Ottakaas joku ruokabisneksestä tästä ideasta koppi ja soittakaa mulle kun kaipaatte apua tuotekehitykseen tai testimaisteluun!
Mut löytää sängystä lusikoimasta kvinoajogurttia, meidän uusien muhkeiden Feel-peittojen ja -tyynyjen ja ylellisten perkaalipussilakanoiden huomasta, jotka sain Familonilta ja joiden takia kotitoimistoni – ja studioni – ja ruokailupaikkani – on sijainnut melko monena aamupäivänä sängyssä. Jotain hyvää siinäkin että edellisen kämpän sisäilmaongelmien takia piti laittaa kaikki petivaatteet uusiksi. Nyt on nimittäin niin raikkaat energiat petipuolella, että ihan jännittää mitä innovaatioita ensi kerralla päähän putkahtaa.
Niitä odotellessa. Lokoisaa ja jogurtintäyteistä viikonloppua, ystäväin!
Hei muuten! Mikäli kärsivällisyys ei riitä hapatukseen, voit yhtä hyvin nauttia tämän tuotoksen suoraan blenderistä, jolloin se toimii mainiosti vispipuuron kaltaisena herkkuna.
V
Yhteistyössä: Familon