juhla

Gingerbread Sweet Potato Dream Cake

Piparkakkuraakakakku

(vegaaninen, pähkinätön, gluteeniton)

Pohja

2 dl kaurahiutaleita (tai esim. hasselpähkinöitä)

4 rkl vaahterasiirappia

1 rkl kookosöljyä, sulana

1 tl piparkakkumaustetta

hyppysellinen merisuolaa

Täyte

1 iso bataatti (tai 3 ½ dl valmista bataattisosetta)

1 ½ dl täysrasvaista kookosmaitoa, säilytettynä jääkaapissa

½ dl kookosöljyä, sulana

2 kypsää banaania

5-8 rkl vaahterasiirappia tai pipetillinen steviaa

1-2 tl piparkakkumausteseosta (tai 1,5 tl ceylon-kanelia, 1 tl inkiväärijauhetta + 1 tl jauhettua kardemummaa)

+ halutessa 2 rkl mantelivoita

Vuoan koko: 15 x 15 cm

Pohja

Annostele kaurahiutaleet (tai pähkinät tehosekoittimeen ja hienonna muruksi. Kaada seos kulhoon ja hämmennä sekaan vaahterasiirappi, sula kookosöljy ja suola. Koostumuksen tulisi olla nyt helposti muovailtavaa. Painele pohjamassa leivinpaperilla suojatun vuoan pohjalle.

Täyte

Kuori, paloittele ja höyrytä bataatti. Lisää bataatti, kookosmaito (valkoinen paksu osuus) ja kookosöljy tehosekoittimeen ja sekoita sileäksi. Lisää joukkoon banaani pieninä paloina, vaahterasiirappi ja mausteet. Tarkista maku ja lisää halutessasi jotain mausteista tai makeutusta. Kaada seos vuokaan pohjamassan päälle. Pakasta muutama tunti, kunnes kakku on jähmettynyt täysin. Ota huoneenlämpöön ja anna sulaa noin 15 minuuttia ennen tarjoilua.

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00
Sweet potato slices with pink hummus

Sweet potato slices with Beet Hummus

PAAHDETUT BATAATTISIIVT PINKILLÄ HUMMUKSELLA

2 bataattia, kuorittuna
merisuolaa
mustapippuria

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Leikkaa bataatit noin sentinpaksuisiksi siivuiksi. Levitä palat leivinpaperilla suojatulle uuninpellille. Kaada päälle oliiviöljyä ja ripottele pinnalle suolaa ja mustapippuria. Kääntele paloja niin, että ne maustuvat kauttaaltaan. Paista uunissa 15-20 minuuttia, kunnes bataatit ovat kypsiä. Ota uunista ja anna jäähtyä hieman. Annostele siivujen päälle pinkkiä hummusta, avokadosiivuja, versoja ja yrttejä ja sormisuolaa. Tarjoa ja nauti heti.

PINKKI HUMMUS:

1 tai puolikas kypsennetty punajuuri
5 dl kikherneitä, valutettuina (säästä noin 1 dl kikherneistä ylijäävää nestettä, aquafabaa)
2 rkl tahinia
1 sitruunan mehut
5 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
hyppysellinen suolaa
muutama rouhaus mustapippuria

Blendaa punajuuri ja kikherneet tehosekoittimessa. Lisää loput raaka-aineet ja sekoita tasaiseksi. Lisää hieman aquafabaa, jotta saat koostumuksesta tasaisen kuohkeaa.

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00
Healthy Easy Bliss Balls

Vanelja's Easy Almond Bliss Balls

Manteliset Bliss Balls -tryffelit

(noin 15 tryffeliä)

3 dl manteleita (raakoja tai paahdettuja)

7 tuoretta taatelia, ilman kiviä

½ tl ceylon-kanelia

⅓ tl muskottia

hyppysellinen merisuolaa

+ seesaminsiemeniä pinnalle

Blendaa mantelit hienoksi jauheeksi tehosekoittimessa. Lisää taatelit ja mausteet ja sekoita muovailtavaksi massaksi. Muodosta taikinasta pieniä palloja ja pyörittele niitä seesaminsiemenissä. Laita tryffelit jääkaappiin tunteroiseksi tai hetkeksi pakastimeen, jotta ne jähmettyvät hieman. Säilytä jääkaapissa.

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00
Healthy Christmas Cake by Vanelja

Helei ystävät! Päätin julkaista täällä saitillanikin Instagramissani suosituksi tulleen vegaanisen, gluteenittoman ja luontaisesti makeutetun Piparkakku-kookos-maustekakkuni ohjeen, jotta mahdollisimman moni löytäisi tiensä tämän maukkaan herkun äärelle. Itsehän addiktoiduin tähän kakkuun niin pahasti, että valmistin sitä kolme kertaa putkeen löytäen tieni jääkaapille aina useita kertoja päivän aikana ottamaan “vielä yhden palan”.

Ettäs sitten tiedät mihin ryhdyt.

Gingerbread Coconut Bundt Cake - Vegan, gluten free and naturally sweetened

Julkaisin alunperin Risentalle suunnittelemani kakun Instassani englanniksi, mutta sain niin huikean paljon toiveita suomenkielisestä reseptistä, että copy-pastetettuani sen kymmeniä kertoja sosiaaliseen mediaan päätin laittaa sen tänne ihan kaiken kansan nähtäväksi.

Nauttikaahan ja ihanaa joulunaikaa jokaiselle!

V

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00
Healthy Christmas Cake by Vanelja

(gluteeniton, vegaaninen, maidoton, valkosokeriton)

Kakku:

½ dl pellavarouhetta

1 dl vettä

4 dl Risenta-mantelijauhoja

3 dl Risenta-riisijauhoja

½ dl kookossokeria

2 tl leivinjauhetta

1 tl ceyloninkanelia

2 tl piparkakkumaustetta

½ tl kardemummaa

hyppysellinen suolaa

1 tölkki (400 ml) täysrasvaista kookosmaitoa

1 dl kookosöljyä, sulana

5 tuoretta taatelia, kivet poistettuna

½ dl kookossiirappia (tai kotimaista luomuhunajaa)

1 tl vaniljauutetta

+ 5 tuoretta taatelia, paloiteltuna ja kivet poistettuna

Kuorrute:

3 rkl kookosöljyä, sulana

3 rkl sileää pähkinävoita tai vaaleaa tahinia

1 rkl kookossiirappia tai vaahterasiirappia

1 tl vaniljauutetta

Pinnalle:

kookoslastuja

hasselpähkinöitä

Kakku:

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Öljyä noin 1,5-1,8 litran vetoinen kakkuvuoka kookosöljyllä. Sekoita pellavarouhe ja vesi pienessä kulhossa ja jätä geeliytymään muutamaksi minuutiksi. Valmista sillä välin muu kakkutaikina.

Sekoita kuivat ainekset keskenään isossa kulhossa. Lisää kookosmaito, kookosöljy, 5 taatelia, kookossiirappi ja vaniljauute tehosekoittimeen ja sekoita sileäksi massaksi. Kaada massa kuivien ainesten sekaan. Lisää myös pellavarouheseos. Sekoita hyvin. Kuutioi vielä 5 taatelia pieniksi paloiksi ja hämmennä palat taikinan sekaan. Kaada taikina vuokaan ja paista 55-60 minuuttia. Kakku on kypsä, kun hammastikkuun ei kokeiltaessa jää enää taikinaa. Anna jäähtyä kymmenen minuuttia ja kumoa kakku pikimmiten tarjoiluvadille, jotta se ei ehdi jämähtää kiinni vuokaan. Anna kakun jäähtyä täysin, kuorruta, koristele ja nauti! Kakku on parhaimmillaan vetäydyttyään yön yli jääkaapissa.

Kuorrute:

Sekoita kookosöljy, pähkinävoi ja vanilja pienessä kulhossa tai lasissa. Mikäli seos menee liian juoksevaksi, pidä sitä noin 15 minuuttia jääkaapissa sekoittaen välillä. Käytä kakun kuorrutteena. Kuorrute jähmettyy viileässä.

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

Tänään kolahti postiluukustamme sisään jotain upeaa. Nimittäin supersuositun amerikkalaisen “plant-based lifestyle” -lehti Thriven uusin numero, josta löytyy parin aukeaman haastattelu allekirjoittaneesta nimellä “The Dessert Queen” (kröhöm – *kohentaa kruunuaan*) ja mikä huikeinta, kannessa komeilee ottamani mustikkaraakakakun kuva. Kääk, miten hienoa! Minun pieni kakkuni päässyt oikeaksi ison maailman kansikuvatytöksi.

 

Kyseinen mustikkakakkukuva on noussut Instagramissa poikkeuksellisen suureen suosioon ja siitä on tullut kevyesti yksi jaetuimpia ja tykätyimpiä kuviani. Tein postauksen alun perin keväällä yhteistyössä Järvikylän kanssa tehdessäni mukaelman heidän mustikka-timjamikakustaan ja myöhemmin kesän kuluessa jakaessani oman reseptiversioni kakusta on se poikinut ties kuinka paljon uudelleen postauksia, versiointeja ja ihmisten omia testailuja ympäri maailman. Niin hienoa.

 

Tässäpä teillekin kyseinen maailmanvalloittajakakku mustikkaisia herkkuhetkiä varten, Nauttikaa! Ja jos et ole jo mukana Vaneljan Instagramremmissä (@vanelja), niin tulehan messiin – Luvassa lisää kakkuilakointeja ja muuta elämää kaunistuttavaa!

V

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

(maidoton, gluteeniton, luontaisesti makeutettu)

Pohja:

1 dl pekaanipähkinöitä

½ manteleita

7 tuoretta taatelia, kivet poistettuna (tai 100 g kuivattuja aprikooseja)

½ tl kardemummaa

pieni hyppysellinen merisuolaa

 

Täyte:

5 dl cashew-pähkinöitä (liotettuna 30 min & huuhdeltuna)

½ kypsä banaani

1 dl kookosöljyä, sulana

6 rkl kotimaista luomuhunajaa (tai kookos- tai vaahterasiirappia)

1 dl kauramaitoa  (tai esim. mantelimaitoa)

1 kukkurallinen rkl täysrasvaista kookosmaitoa (valkoinen massa)

1 sitruunan mehut

1 tl vaniljauutetta

1 dl mustikoita

kourallinen timjamin lehtiä (kovat varsiosuudet poistettuna)

 

Pinnalle:

mustikoita

tuoretta timjamia

 

Vuoan koko: 18 cm

Suojaa irtopohjavuoan pohja leivinpaperin palalla, jotta kakku on helpompi siirtää myöhemmin. Lisää mantelit ja pähkinät tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen ja sekoita muruksi. Lisää taatelit tai aprikoosit ja sekoita tasaiseksi, helposti muovailtavaksi massaksi.  Painele pohjamassa irtopohjavuoan pohjalle. Valmista täyte.

Lisää kaikki täytteen ainekset, paitsi mustikat ja timjami, tehosekoittimeen ja sekoita mahdollisimman sileäksi massaksi. Lisää tilkka kauramaitoa tarvittaessa, mutta pidä seos mahdollisimman paksuna, jotta kakun koostumuksesta ei tule löysää. Kaada noin ⅓ seoksesta vuokaan ja tasoita pinta. Lisää mustikat ja timjami tehosekoittimeen jääneen massan sekaan ja sekoita sileäksi. Tarkista maku ja lisää halutessasi jotain mausteista. Lusikoi mustikkaseos varovasti vuokaan valkoisen massan päälle, jotta että et sekoita valkoista ja liilaa seosta keskenään. Tasoita pinta lusikalla. Lisää päällä mustikoita. Laita vuoka pakastimeen ja pakasta noin 2-3 tuntia, kunnes kakku on jähmettynyt. Ota vuoka pakastimesta, irrota kakku vuoasta ja nosta tarjoiluastialle. Anna sulaa hieman. Ripottele pinnalle timjamia, tarjoa ja nauti! Säilytä ylijäänyt kakku jääkaapissa ja nauti muutaman päivän sisällä.

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00
Vegan Chocolate Nice Cream with raw chocolate Cake chunks

Nyt kuulkaa – te rakkaat jäätelöviiksiset kultahapsiset kesänlapset – vähänkö ois maukkaita uutisia kerrottavana, nimittäin: Hyvän olon Jäätelökirjan luksuspainos on täällä!

Muistanette varmasti vuosi sitten ilmestyneen Hyvän olon jäätelökirjan, jonka tein yhdessä Tuulia Talvion kanssa, ja jonka suuri menestys nosti vegaanisten ja luontaisesti makeutettujen jäätelöiden suosion – tai ylipäätään tietoisuuden moisen vaihtoehdon olemassaolosta – aivan uudelle levelille täällä meillä pohjolassakin. Hyvän olon jäätelökirjammehan ilmestyi ensin Suomessa, heti perään Amerikassa nimellä N’Ice Cream, ja kuluneen vuoden aikana kuudessa maassa, kuten Ranskassa, Saksassa ja Kroatiassa. Uusia painoksia saatiin kiskoa ulos painosta melkoisella tahdilla viime kesän aikana.

Että suuri kultainen kiitos kaikille, jotka innostuvat hyvisjäätelöittemme maailmasta! Ihanaa kun oma intohimo kolahtaa ihmisiin ja myötävaikuttaa vahvasti herkuttelukulttuuriimme ja lopulta jopa jäätelötarjontaamme kauppojen jätskialtailla, jonne on ropissut nyt kiihtyvällä tahdilla uusia vegaanisia ja fiksummin makeutettuja kotimaisia jädevaihtoehtoja. Että ei sitä ihan turhaan olla puhuttu hyvisjäätelöiden vallankumouksesta!

Kevätsäteiden myötä Tuulian ja mun jäätelöinnostushan kumpusi taas esiin talviunilta ja ajattelimme kehitellä pari uutta reseptiä kirjaan ja julkaista se ihanan kepeänä, joka paikkaan läppärin tai kännykän mukana kulkevana e-kirjana. Uusia reseptejä tuli lopulta 10, joten nyt e-kirjasta löytyy yhteensä yli 90 reseptiä maidottomiin, gluteenittomiin ja luontaisesti makeutettuihin jäätelöihin laidasta laitaan. Hintaa tällä Hyvän olon jäätelökirjan luksusversiolla on vaivaiset 8,90 e. 

Luksusversio bonusohjeineen on tosiaan saatavilla vain e-kirjamuodossa ja ladattavissa TÄÄLTÄ. Kovakantinen Hyvän olon jäätelökirja menee edelleen alkuperäisellä versiolla.  

Ja sitten vielä yksi juttu: Jumalaare, minkä jäätelön tulin kehitelleeksi viime viikolla! Päätin yhdistää edellisessä suklaapizzapostauksessa jakamani bataattipohjaisen suklaamoussen pakastettuihin banaaneihin, ja itkuhan siinä meinasi tulla, kun maistoin seosta ensimmäisen kerran. I-han törrrkeen hyvää. More is more -tyyliin heitin sekaan vielä maapähkinävoita ja raakakakkupaloja, Ben & Jerry’s -henkisesti, jotta homma menis oikein lesoksi. Jäätelöpalloja pyöritellessä päässä alkoi vain soida Barry Whiten Can’t get enough of your love, babe -biisi:

 

“I’ve heard people say that
Too much of anything is not good for you, baby
Oh no
But I don’t know about that
There’s many times that we’ve loved
We’ve shared love and made love
It doesn’t seem to me like it’s enough
There’s just not enough of it
There’s just not enough
Oh oh, babe
My darling I, can’t get enough of your love babe…”

 

Siinäpä se tiivistyy kyseisen jäätelön ydin. Tästä syvän suklaisesta nautintoaineesta ei vain voi, eikä tarvitse, saada tarpeekseen. Näihin säveliin!

V

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00
Vegan Deluxe Chocolate Nice Cream

Kolmelle

(vegaaninen, gluteeniton, maidoton, valkosokeriton)

 

1 dl höyrytettyjä bataattipaloja

0,5 dl cashew-pähkinöitä, noin 1h liotettuna

3 tuoretta taatelia, kivet poistettuna

0,5 dl kauramaitoa

4 rkl raakakaakaojauhetta

1 tl vaniljauutetta

1-2 rkl kookosöljyä, sulana

 

3-4 pakastettua banaania

 

maapähkinävoita

raakasuklaakakkupaloja (Ohje alla)

 

Annostele bataattipalat, pähkinät, taatelit, kauramaito, vaniljauute ja kookosöljy tehosekoittimeen ja sekoita paksuksi mousseksi. Lisää joukkoon pakastetut, paloitellut banaanit ja sekoita paksuksi pehmikseksi. Mikäli tehosekoittimesi on pieni, voit tehdä massan parissa-kolmessa erässä. Kaada jäätelöseos isoon pakasterasiaan hämmennä sekaan raakakakkupaloja ja valita pinnalle maapähkinävoita.  Pakasta seosta puolisen tuntia, tai kunnes seos on hieman jähmettynyt. Tarjoa ja nauti!

 

Raakasuklaakakku:

1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita

1 dl manteleita

3 tuoretta taatelia, kivet poistettuina

4 rkl raakakaakaojauhetta (tai makeuttamatonta kaakaojauhetta)

ripaus merisuolaa
Annostele kaikki ainekset tehosekoittimeen ja hienonna pieneksi muruksi. Tarkista maku ja lisää halutessasi makeutusta. Taikinan tulee olla melko kuivaa, mutta muovailtavaa! Lisää tarvit- taessa taateleita tai kaura- hiutaleita. Muovaile käsissä pieniksi palleroiksi ja ripottele jäätelömassan sekaan.

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

Kun yhdistetään perheemme suurimmat herkut yhdeksi luomukseksi, syntyy jotain tällaista: Gluteeniton pizza, jonka täytteenä on bataatteihin pohjautuva suklaamousse, vadelmia ja maapähkinävoita. Slurps x 1000.

 

Ei paljon mämmiä tule tänä pääsiäisenä ikävä.

 

Leppoista, virkistävää ja nautinnollista pitkää viikonloppua teillekin tipuseni!

 

V

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

Vegaaninen, gluteeniton, maidoton, luonnollisesti makeutettu

 

Pizzapohja:

2 rkl chia-siemeniä + 1 dl vettä

3 dl mantelijauhoja

1 dl perunajauhoja

2 rkl psylliumkuitujauhetta

hyppysellinen suolaa

1 dl oliiviöljyä

 

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita pienessä kulhossa vesi ja chia-siemenet ja jätä geeliytymään noin 5 minuutiksi. Valmista sillä välin muu taikina. Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita. Lisää lopuksi geeliytynyt chia-siemenseos (tai kananmunat) ja sekoita. Painele taikina noin 1 cm paksuiseksi levyksi leivinpaperilla suojatulle uunipellille. Paista pohjaa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes pohja on saanut hieman kultaista sävyä. Ota pohja uunista ja anna jäähtyä hieman ennen kuin lisäät täytteet.

 

Suklaamousse:

2 dl höyrytettyjä bataattipaloja

1 dl cashew-pähkinöitä, noin 1h liotettuna

5 tuoretta taatelia, kivet poistettuna

1 dl kauramaitoa

4-6 rkl raakakaakaojauhetta

1 tl vaniljauutetta

1-2 rkl kookosöljyä, sulana

 

Pinnalle:

pähkinärouhetta

rouhittua raakasuklaata

vadelmia

maapähkinävoita

 

Lisää kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita paksuksi moussemaiseksi seokseksi. Lisää tarvittaessakauramaitoa, jotta saat seoksesta sileää, mutta pidä mousse silti mahdollisimman paksuna. Tarkista maku ja lisää halutessasi lisää makeutusta eli taateleita. Levitä suklaamousse pizzapohjan päälle. Ripottele pinnalle loput täytteet. Tarjoa ja nauti!

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

 

1 pizza

 

Pohja:

2 keskikokoista bataattia

oliiviöljyä

merisuolaa

mustapippuria

pizza-maustetta

murskattua valkosipulia

 

Täytteeksi:

pestoa

noin 125 g luomu-mozzarellaa (ja/tai fetaa tai vegaanista juustoa )

pari kourallista pinaatinlehtiä

1 varsi kevätsipulia

4 vartta makeaa parsaa

artisokan sydämiä (purkista)

3 sitruunasiivua

pinjansiemeniä

oliiveja

tuoretta oreganoa

tuoretta basilikaa

auringonkukanversoja

 

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Suojaa uunipelti leivinpaperilla. Kuori bataatti (esimerkiksi juustohöylällä) ja höylää bataatti ohuiksi siivuiksi mandoliinilla tai juustohöylällä. Lähde asettelemaan siivuja limittäin rinkiin, niin että ne muodostavat ympyrän. Lisää myös “sisäringille” ja aukkokohtiin bataattisiivuja, jotta saan muodostettua siivuista pyöreän tiiviin pizzapohjan. Valuta pohjan päälle ohuena norona oliiviöljyä 2-3 ruokalusikallisen verran. Ripottele pinnalle suolaa ja pizzamaustetta, rouhi mustapippuria myllystä ja lisää valkosipulimurska. Paista pohjaa uunissa noin 10-15 minuuttia, kunnes bataatit tuntuvat haarukalla kokeiltaessa pehmenneiltä. Ota pelti uunista. Levitä batattisiivujen pinnalle kevyesti pestoa ja murusta päälle juusto. Lisää päälle pinaatinlehtiä ja silppua pinnalle kevätsipulia ja makeaa parsakaalia. Paloittele päälle artisokan sydämiä. Lisää vielä sitruunasiivut, pinjansiemenet ja oliivit. Paista uunissa n- 10 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja täytteet ovat saaneet hieman väriä. Ota pizza uunista ja lisää tuore oregano, tuore basilika ja versot. Tarjoa oitis ja nauti!

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

Tänään toteutetaan toiveita! Nimittäin kaikkien teidän pähkinöitä karttavien, jotka olette hartaasti odottaneet herkkuohjetta, josta ei löytyisi pähkinää tai mantelia. Nyt olisi tarjolla kyseiset kriteerit täyttävä herkku, joka on lisäksi vegaaninen, gluteeniton, raaka, maidoton ja valkosokeriton. Ja herkullinen. Eli täydellinen crowd pleaser.

Pähkinättömissä herkkuohjeissa ongelmana on mielestäni usein se, että raaka-aineissa käytetään reilusti kookosta, jonka maku puolestaan ei ole kaikkien mieleen. Täytyy myöntää, että itsekään en lämpene ruuille, joissa kookoksen maku tai tuoksu puskee liikaa esiin.  

Kyseisistä syistä rakensin näiden patukoiden pohjan niinkin yllättävistä epeleistä kuin kikherneistä, noista monipuolisista ja ravinteikkaista pikkuveijareista, jotka taipuvat todella moneen. Kaveriksi ne saivat hivenen kookoshiutaleita – mutta vain hivenen, jotta homma pysyy balanssissa, eikä kookoksen hippihöyryt höngi liikaa pinnalle. (All my love to hippies ♡)

Karamellimainen sisus syntyi tuoreista taateleista, joita ilman en ehkä voisi elää ja joita käytän pääasiallisina makeuttajina useimmissa herkuissani. Saan usein kysymyksiä, joissa tiedustellaan mitä taateleita käytän, ja vinkkaan lähes aina tuoreista Fontanan luomutaateleista, joita myydään pahvirasioissa HeVi-osastoilla. Ah, niin monikäyttöisiä ja niin maukkaita. Ja hyvin saatavilla, ainakin kaikissa niissä kaupoissa, joissa itse pyörin saalistamassa. Tästä syystä oli mukava saada yhteistyökaveriksi tähän postaukseen Fontana, koska todella kulutan heidän taateleitaan PALJON.

Tässä yksi luonnollisen makeutuksen kuumista vinkeistäni:

Osta paketillinen taateleita. Luomutaateleita mieluiten. Ota paketista noin 20 kpl taatelia, poista kivet ja heitä taatelit tehosekoittimeen. Lisää sekaan 1,5 – 2 dl vettä ja halutessasi 1 tl vaniljauutetta tai ½ tl vaniljajauhetta. Soseuta seos sileäksi karamellikastikkeeksi. Lisää tarvittaessa hieman vettä. Mikäli haluat seoksesta extrasileää, poista ennen hienonnusta taateleiden kuoret, jotka irtoavat muuten helposti juoksevan vesihanan alla. Kaavi seos suljettavaan ja puhtaaseen lasipurkkiin ja käytä taatelitahnaa makeuttajana leivonnassa, aamupaloissa tai missä ikinä keksitkään. Taatelitahna säilyy jääkaapissa tiiviisti suljettuna helposti parikin viikkoa.

Kas näin! Nauttikaa ystävät elämästä ja menkää ja täyttäkää oma ja kavereiden mahat karamellipatukoilla, esimerkiksi ensi viikon ystävänpäivänä!

V

Yhteistyössä: Fontana-luomutaatelit 

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

(Pähkinätön, vegaaninen, gluteeniton, maidoton, valkosokeriton)

 

Pohja:

2,5 dl kikherneitä (itse kypsennettyjä tai tölkistä)

10 tuoretta taatelia, kivet poistettuna

5 rkl kookoshiutaleita

½ tl vaniljajauhetta (tai 1 tl vaniljauutetta)

 

Karamelli:

10 tuoretta taatelia, kivet poistettuna

3 rkl tahinia (tai pähkinä- tai mantelivoita)

3 rkl kookosöljyä, sulana

3 rkl vettä

3 rkl kookosiirappia (tai kotimaista luomuhunajaa)

½ tl vaniljajauhetta (tai 1 tl vaniljauutetta)

minihyppysellinen merisuolaa

 

Suklaa:

0,5 dl raastettua kaakaovoita

4 rkl kookosöljyä, sulana

6 rkl raakakaakaojauhetta

4 rkl kookossiirappia (tai kotimaista luomuhunajaa)

minihyppysellinen merisuolaa

 

TAI reilu 1 dl raakasuklaata sulatettuna

 

Vuoan/ rasian koko: 17 cm x 12 cm

 

Pohja:

Suojaa rasia/vuoka leivinpaperilla. Lisää kikherneet (kypsennetyt tai tölkistä) tehosekoittimeen ja soseuta. Lisää taatelit, kookoshiutaleet ja vanilja ja sekoita paksuksi tahmaiseksi seokseksi. Kaavi tarvittaessa välillä tehosekoittimen reunoja lusikalla. Tarkista maku ja lisää halutessasi vaniljaa tai hieman makeutusta esimerkiksi lisäämällä seokseen hieman kookossiirappia. Lusikoi seos vuokaan ja painele tasaiseksi lusikalla. Valmista karamelliseos.

 

Karamelliseos:

Lisää kaikki ainekset tehosekoittimeen ja tahmeaksi sekoita karamelliseokseksi. Lisää tarvittaessa aavistus vettä, mutta pidä koostumus mahdollisimman paksuna. Lusikoi seos vuokaan pohjataikinan päälle ja tasoita pinta. Valmista suklaakuorrutus.

 

Suklaakuorrutus:

Sulata kaakaovoi ja kookosöljy lämpimässä vesihauteessa ja sekoita joukkoon kaakaojauhe, siirappi ja suola, jotta saat tasaisen suklaakastikkeen. Tarkista maku ja lisää halutessasi jotain aineksista. Kaada suklaaseos vuokaan karamellikastikkeen päälle. Aseta vuoka pakastimeen pariksi tunniksi, tai kunnes taikina on täysin jähmettynyt. Ota vuoka pakastimesta ja leikkaa se veitsellä paloiksi. Säilytä suljetussa rasiassa jääkaapissa tai pakastimessa tarjoiluun asti. Säilyy pari päivää jääkaapissa tai pidempään pakastimessa.

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

Ihka ensimmäisen, kaksi vuotta sitten julkaistun Kiitos hyvää – Herkkuja ilman sokeria ja gluteenia -kirjani uusittu painos uusine bonusresepteineen on – tättädää – täällä!

Tuntuu hyvältä päästä puhaltamaan raikasta uutta tuulta kyseisen kirjan purjeisiin, sillä opus on mielestäni edelleen tosi ajankohtainen ja se olisi voinut yhtä hyvin ilmestyä vaikka tänä vuonna. Niin, no oikeastaan vaikea kuvitella milloin hyvää tekevät ja herkulliset reseptit nyt olisivat jotain muuta kuin ajankohtaisia. Meillä ne on ainakin koko ajan trending. Ja Jenkeissähän kyseinen kirja tuli tosiaan ulos vasta kolme kuukautta sitten, nimellä It’s a Pleasure.

On muuten ollut melko jännittävää nyt seurata esimerkiksi Instagramissa, kun jenkkimammat jostain Texasista tai Losista kokkailevat minun pienen palleroisen suomalaisen ruokia, jotka olen kuvannut aikoinaan entisen kämppämme lastenhuoneessa ja taputellut haparoivin, mutta ahnaan innokkain amatöörin käsin kirjaksi. Siitä tulee villi tunne. Sellainen, että hitsi tää maailma on sitten lopulta kuitenkin melkoisen pieni paikka ja että miten yksi ihminen voi halutessaan ja hyvän tuulen suunnan osuessa kohdalle yltää koskettamaan monenlaisia ihmisiä monenlaisista maailmankolkista. Sellainen on samanaikaisesti terveen juurruttava ja inspiroivan nostattava kokemus.

Mutta hei siitä kirjasta! Luvassahan on kakkuja, muffineja, donitseja, keksejä, suklaita, toffeita, hedelmäkarkkeja, jätskejä ja muita ihanuuksia ilman gluteenia, maitotuotteita ja valkoista sokeria. Hellivää ja tehokasta helpotusta kaikenlaisiin herkkuhimoihin yli 86 reseptin voimin. Aikasta ainutlaatuisen mehevä ja muhkea paketti, etten sanoisi. Tunnistat uuden painoksen kannessa olevasta vihreästä leimasta. 

Ja nyt yksi teistä rakkaista lukijoista voi saada päivitetyn Kiitos hyvää – Herkkuja ilman sokeria ja gluteenia -kirjan ihan vain niinkin pienellä vaivalla, että huikkaa terveiset tuonne kommenttiboksiin. Arvon lisäksi myös yhden englanninkielisen It’s a Pleasuren myös, eli mikäli toivot mieluummin enkkuversiota (jossa ei tosin ole uusia bonusohjeita), mainitse siitä kommentissasi. Arpaonni suosii yhtä onnekasta tulevana sunnuntaina, 22.1. klo 22. Toivottavasti juuri Sinua, bebe. KILPAILU ON PÄÄTTYNYT – Kiitos osallistuneille!

Ja jotta jokainen saisi hyvää makua suuhunsa tästä julkaisusta, niin päätin jakaa teille yhden kirjan uusista herkuista. Saanen esitellä, tämän hetken ehdoton lempiraakakakkuni: taivaallisen pehmeä, rouskuvine tryffeleine höystetty Lakritsi-suklaamoussekakku! Niin hyvää, ettei shanotuksi shaa.

V

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

(raaka, vegaaninen, gluteeniton, maidoton, sokeriton)

 

Pohja:

2 dl manteleita

1 dl pekaanipähkinöitä

4 tuoretta taatelia

3 kuivattua luumua

3 tl lakrtsijuuriuute- tai lakritsijuurijauhetta

1 tl vaniljauutetta

1 tl jauhettua anista

½ tl merisuolaa

 

Täyte:

2,5 dl cashewpähkinöitä (liotettuna noin 1–3 tuntia)

1,5 dl kookosmaitoa (huoneenlämpöistä)

6 rkl kotimaista luomuhunajaa tai kookossiirappia

1 tl tamari-soijakastiketta

1 dl raakakaakaojauhetta

hyppysellinen merisuolaa

0,5 dl kaakaovoita (sulana)

4 rkl kookosöljyä (sulana)

 

Suklaa-lakritsikastike:

2 rkl kookosöljyä (sulana)

2 rkl raakakaakaojauhetta

2 tl lakrtsijuuriuute- tai lakritsijuurijauhetta

½ tl aitovaniljajauhetta

2 rkl kookossiirappia (tai vaahterasiirappia)

pieni hyppysellinen merisuolaa

 

Pinnalle:

Pohjataikinasta tehtyjä tryffeleitä + mustia seesaminsiemeniä

raakakaakaojauhetta

 

Vuoan koko: 17 cm

 

Pohja:

Suojaa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, jotta kakku on helpompi siirtää myöhemmin. Lisää mantelit ja pähkinät tehosekoittimeen ja hienonna rouheaksi muruksi. Lisää loput ainekset ja sekoita paksuksi muovailtavaksi massaksi. Tarkista maku ja lisää halutessasi jotain mausteista, esimerkiksi lakritsijauhetta. Kaavi taikina tehosekoittimesta kulhoon. Ota sivuun noin 4–6 rkl taikinaa, josta myöhemmin valmistat pinnalle tulevia palloja. Painele loppu taikina tiiviisti irtopohjavuoan pohjalle. Valmista täyte.

 

Täyte:

Kaada cashewpähkinöiden liotusvesi pois ja huuhtele pähkinät. Laita pähkinät tehosekoittimeen ja mittaa joukkoon kookosmaito. Lisää siirappi ja soijakastike ja soseuta. Lisää raakakaakaojauhe ja suola. Kaada joukkoon kaakaovoi ja kookosöljy ja sekoita sileäksi paksuksi massaksi. Kaada täyte irtopohjavuokaan ja tasoita pinta lusikalla. Laita kakku pakastimeen reiluksi 2 tunniksi tai kunnes se on täysin jähmettynyt. Valmista sillä välin tryffelit ja kastike. Kakun jähmetyttyä valuta pinnalle kastiketta ja asettele päälle tryffelit. Tarjoa ja nauti. Säilytä jääkaapissa.

 

Tryffelit:

Pyörittele pieniä palloja pohjataikinasta, jonka laitoit aiemmin sivuun. Kierittele palloja mustissa seesaminsiemenissä painellen siemeniä tiiviisti pallojen pinnalle.

 

Suklaa-lakritsikastike:

Lisää sulan kookosöljyn sekaan raakakaakaojauhe, lakritsijauhe, siirappi ja suola. Sekoita tasaiseksi kastikkeeksi.

 

Lisää reseptejä Kiitos hyvää – Herkkuja ilman sokeria ja gluteenia -kirjassa

 

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

No vielä piti ennen joululomalle hulmahtamista tulla jakamaan teille yksi ihanuusohje!  Tiedän että jo vähän niinkuin toivotin hyvät joulut ja silleen, mutta en voinut vastustaa kiusausta, kun nämä kyseiset kuvat pompsahti esiin koneelta.

Jätän siis täten tämän hurrrmaavan porkkanakakun nyt ihan näin vain lempeään huomaanne ilman sen pidempiä alustuspuheita, sillä ennen joulurauhoittumista täytyy kiitää tekemään pari pientä lahjahankintaa ja siivota juuri tapahtuneen muuttomme alla kaotisoitunut uusi kotimme sellaiseen kuntoon, että tänne kehtaa kantaa kuusen sisään, ilman että pitää hävetä tuon jalon kunniavieraan, havuisen metsänolennon edessä. Saa muuten vielä jotkut Tapio-metsänjumalan kiukut niskaansa ja risuja ensi vuonna rattaisiin. Eli nyt suih, imurin varsi toiseen käteen ja kakun pala toiseen ja Frank Sinatran, Aretha Franklinin ja Ella Fitzgeraldin joulubiisit taustalle soimaan.

Paitsi että hei, sen vielä sanon, että vaikka tämä meidän Joulukirjasta löytyvä gluteeniton ja vegaaninen porkkana-juustokakku on mausteiltaan täydellisesti jouluun sopiva herkku, niin maistuupa se hyvin välipäivinä tai minä tahansa muunakin päivänä. Kakku kannattaa valmistaa tekeytymään jääkaappiin päivää ennen, jotta sen on h-hetkellä sopivasti kiinteytynyt ja maustunut. 

Eipä muuta tällä erää! Tudulei ja lempeää joulua!

V

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

Noin 15-20 kpl

Karamelli:

  • 15 tuoretta taatelia, kivet poistettuna

  • 2 rkl kookosöljyä, sulaa

  • 1-2 rkl vettä

  • 1 tl vaniljauutetta

  • hyppysellinen merisuolaa

Täyte:

  • 15-20 pekaanipähkinää

  • 4-5 rkl makeuttamatonta maapähkinävoita tai mantelivoita

Kuorrute:

  • noin 1 dl raakasuklaata tai sokeritonta tummaa suklaata tai Kiitos hyvää -kirjan raakasuklaata sulana

Pinnalle:

  • sormisuolaa tai merisuolaa

Lisää kivettömät taateli tehosekoittimeen kookosöljyn, veden, vaniljauutteen ja suolan kanssa. Sekoita paksuksi ja sileäksi tahnaksi. Kaavi seos pakasterasiaan ja pakasta noin 15 minuuttia, jossa seos jähmettyy hieman.

Suojaa uunivuoka tai iso pakasterasia leivinpaperilla. Ota karamelliseos pakkasesta ja annostele noin teelusikallisen kokoisia nokareita leivinpaperin päälle. Paina jokaisen karamellinokareen päälle yksi pekaanipähkinä. Lisää pähkinän päälle noin puoli teelusikallista maapähkinävoita. Laita konvehdit pakastimeen noin 30 minuutiksi.

Sillä välin sulata suklaa. Kun konvehdit ovat tarpeeksi jähmeitä, jotta ne pysyvät kasassa ja voit irrottaa ne alustasta, dippaa ne suklaaseen, jotta ne kuorruttuvat tasaisesti. Ripottele pinnalle hieman sormisuolaa ja laita konvehdit takaisin pakastimeen reiluksi vartiksi. Ota suklaat pakkasesta, tarjoa ja nauti! Säilytä suljettavassa rasiassa jääkaapissa tai pakastimessa.

Resepti kirjasta Kiitos hyvää – Herkkuja ilman sokeria ja gluteenia (Virpi Mikkonen).

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

(gluteeniton)

Muffinit:

  • 1 ½ kypsää banaania

  • 3 rkl maapähkinävoita

  • 1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita

  • 3 luomukananmunaa

  • 1 tl leivinjauhetta

Lämmitä uuni 175 asteeseen ja voitele muffinivuoat. Lisää kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina muffinivuokiin ja paista noin 15 minuuttia. Valmista sillä välin karamellikastike ja kuorrute. Ota muffinit poist uunista ja anna jäähtyä. Annostele päälle kuorrutetta ja karamelikastiketta. Tarjoile ja nauti!

Maapähkinävoikermakuorrute:

  • 1 tölkki täysrasvaista kookosmaitoa (säilytetty jääkaapissa)

  • 3 rkl maapähkinävoita

  • 2 rkl kotimaista luomuhunajaa

  • 1 kypsä banaani (paloiteltuna pieniksi paloiksi)

Kaavi kookosmaitotölkistä valkoinen paksu aines kulhoon. Lisää maapähkinävoi ja hunaja ja vatkaa kuohkeaksi seokseksi. Hämmennä sekaan banaanipalat.

Karamellikastike:

  • 0,5 dl kookossokeria

  • 1 dl täysrasvaista kookosmaitoa

  • 1 tl vaniljauutetta

  • hyppysellinen merisuolaa

Lisää kookossokeri ja kookosmaito pannulle ja lämmitä miedolla lämmöllä kokoajan sekoittaen, kunnes ainekset ovat sekoittuneet hyvin keskenään. Kiehuta miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia, kunnes seos alkaa paksuuntua. Ota pois liedeltä ja sekoita joukkoon vaniljauute ja suola. Säilytä lasipurkissa jääkaapissa ja käytä parin viikon sisällä.

SEURAA VANELJAA:

Instagramissa

Facebookissa (Varmista että saat päivitykset: klikkaa fb-sivun yläreunasta "Seuraa/Follow")

Pinterestissä

Twitterissä

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

Gluteeniton, maidoton, paleo, & vegaaninen

2 dl mantelijauhoja

2 rkl kookosjauhoja

0,5 dl tapiokajauhoja (tai perunajauhoja)

1,5 tl leivinjauhetta

½ tl ceylon-kanelia

½ tl kardemummaa

2 luomukananmunaa tai 2 “pellavansiemenmunaa” (pellavansiemenmunan ohje täällä )

2 dl kookosmaitoa (tai manteli- tai kauramaitoa)

1 rkl hunajaa tai 1 rkl kookossokeria

2 rkl sulaa kookosöljyä

1 tl vaniljauutetta

Sekoita kuivat ainekset keskenään kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa kananmunat, kookosmaito, kookosöljy ja vanilja ja vatkaa kevyesti vaahdoksi. Lisää kuivien ainesten sekaan ja sekoita. Sivele vohvelipannun pinnoille kookosöljyä. Täytä pannu ja kypsennä laitteen ohjeiden mukaan, noin 2 minuuttia. Tarjoile vohvelit kookosvoin ja kanelin tai esimerkiksi banaanisiivujen, maapähkinävoin ja kookoskermavaahdon kanssa.

SEURAA VANELJAA:

Instagramissa

Facebookissa (Varmista että saat päivitykset: klikkaa fb-sivun yläreunasta “Seuraa/Follow”)

Pinterestissä

Twitterissä

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

(gluteeniton, maidoton)

Noin 5 kpl

Tarvitset:

  • Suklaakakkua

  • Sulaa raakasuklaata

  • Kookoskermavaahtoa

  • 1-2 banaania

  • Pekaanipähkinöitä

  • Noin 3 dl lasipurnukoita

Tekovaiheet:

  1. Valmista kakkuosio paistamalla suklaamuffineita.

  2. Sulata raakasuklaata tai valmista sitä itse.

  3. Valmista kookoskermavaahto.

  4. Murustele ja painele kevyesti suklaamuffineista kakkua purnukoiden pohjalle.

  5. Viipaloi päälle banaania, murustele pähkinöitä & kaada päälle suklaakastiketta.

  6. Lusikoi päälle kookoskermavaahtoa.

  7. Murustele suklaamuffineista lisää kakkua.

  8. Lisää banaania & suklaakastiketta & kookoskermavaahtoa & murustele pinnalle pähkinärouhetta.

  9. Tarjoile ja nauti!

Suklaamuffinit:
(gluteeniton, maidoton)

  • 2 dl täysrasvaisia mantelijauhoja

  • 2 dl tattarijauhoja (tai gluteenittomia kaurajauhoja tai 50:50)

  • 1 dl raakakaakaojauhetta

  • 1 dl kookossokeria

  • 2 tl leivinjauhetta

  • 3 luomukananmunaa

  • 1 dl sulatettua kirnuvoita (tai kookosöljyä tai 50:50)

  • 1 dl kauramaitoa (tai muuta maitojuomaa)

  • 2 tl vaniljauutetta

  • ripaus merisuolaa

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita kuivat ainekset keskenään kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa kananmunat, sula rasva, maitojuoma ja mausteet. Kaada ne kuivien ainesten sekaan ja sekoita. Lusikoi taikinaa muffinivuokiin (tai pieneen kakkuvuokaan) ja paista uunin keskitasossa noin 25-35 minuuttia. Muffinit saavat olla keskeltä hieman pehmeitä. Anna jäähtyä.

Raakasuklaakastike:

  • 5 rkl raakakaakaojauhetta

  • 1 dl mantelimaitoa (tai muuta maitojuomaa)

  • 2 rkl kotimaista hunajaa

  • pieni hyppysellinen merisuolaa

  • (+halutessa 1 rkl pähkinä- mantelivoita)

Annostele raakakaakaojauhe kulhoon ja sekoita joukkoon mantelimaitoa pieni määrä kerrallaan, kunnes saat seoksesta haluamasi paksuista. Lisää hunaja, suola ja pähkinävoi ja sekoita tasaiseksi.

Kookoskermavaahto: Katso ohje TÄÄLTÄ.

SEURAA VANELJAA:

Facebookissa (Varmista että saat päivitykset: klikkaa fb-sivun yläreunasta "Seuraa/Follow")

Instagramissa

Pinterestissä

Twitterissä

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

Kakku:

  • 1,5 dl kookosjauhoja

  • 1 dl mantelijauhoja

  • 1,5 dl raakakaakaojauhetta

  • 2 tl leivinjauhetta

  • 1 tl psylliumkuitujauhetta

  • 1 tl vaniljajauhetta

  • 1,5 dl kauramaitoa

  • 6 kananmunaa

  • 0,5 dl kotimaista luomuhunajaa

  • 0,5 dl kookossokeria

Täytteeksi:

  • n. 5 rkl mantelivoita

Stracciatellatäyte:

  • 2 purkkia täysrasvaista kookosmaitoa (yön yli jääkaapissa säilytettyinä)

  • ½ tl aitovaniljajauhetta

  • 1 rkl kotimaista luomuhunajaa tai kookosiirappia

  • 5 rkl raakakaakaonibsejä

Pinnalle:
Raastettua raakasuklaata

Vuoan halkaisija noin 17 cm.

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperipala ja voitele reunat kookosöljyllä.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Vatkaa toisessa kulhossa kananmunat, hunaja ja kookossokeri, kunnes seos on vaaleaa ja kuohkeaa (noin 1 min). Sekoita kuivat ainekset ja muna vaahto keskenään ja lisää kauramaito varovaisesti sekoittaen.

Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista noin 35 minuutia tai kunnes hammastikkuun ei tartu taikinaa tökätettäsi sen kakun keskelle. Valmista paiston aikana täyte. Ota vuoka pois uunista ja anna kakun jäähtyä. Irrota kakku vuoasta. Auta tarvittaessa varovaisesti veitsellä.

Stracciatella-täyte:

Ota kookosmaitotölkit jääkaapista, avaa ne ja kaavi paksu valkoinen aines kulhoon. Vatkaa massa sähkövatkaimella kuohkeaksi. Lisää makeutus, vanilja ja kaakaonibsit. Sekoita. Jos seos menee liian juoksevaksi, pidä sitä hetki jääkaapissa.

Kasaaminen:
Leikkaa kakku kahtia. Levitä mantelivoita toisen kerroksen väliin ja lisää päälle stracciatella-täytettä. Aseta toinen kerros ensimmäisen kerroksen päälle. Levitä stracciatella-täytettä myös kakun päälle. Raasta pinnalle raakasuklaata tai makeuttamatonta tummaa suklaata. Tarjoa ja nauti. Säilytä jääkaapissa.

FOLLOW VANELJA:

Facebook

Instagram

Pinterest

Twitter

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

Noin 15 kpl

  • 1 dl manteleita ja/tai pähkinöitä

  • 1,5 dl kotimaista luomuhunajaa

  • 2 dl makeuttamatonta mantelivoita tai pähkinävoita

  • 2 rkl kookoshiutaleita

  • hyppysellinen merisuolaa

Murskaa pähkinät ja mantelit esimerkiksi sauvasekoittimella. Annostele hunaja paistinpannulle ja lämmitä sitä lieden keskilämmöllä jatkuvasti sekoittaen, kunnes se alkaa vaahdota. Jatka vaahtoutuvan hunajan hämmentämistä noin 5 minuuttia. Käännä liesi pienimmälle lämpötilalle ja lisää manteli- tai maapähkinävoi. Hämmennä seosta, kunnes se alkaa hieman paksuuntua. Ota pannu pois liedeltä ja lisää manteli-/pähkinämuru ja kookoshiutaleet. Sekoita tasaiseksi tahnaksi. Annostele lämmin seos silkikonimuotteihin tai esimerkiksi leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Tasoita tarvittaessa vedellä kostutetulla veitsellä tai kaapimella. Ripottele pinnalle merisuolaa. Anna jäähtyä jääkaapissa hetken. Mikäli kaadoit toffeen levyksi, leikkaa siitä annospaloja veitsellä. Säilytä esimerkiksi leivinpaperiin käärittynä. Toffee säilyy jääkaapissa pari viikkoa.

SEURAA VANELJAA:

Facebookissa (Varmista että saat päivitykset: klikkaa fb-sivun yläreunasta "Seuraa/Follow")

Instagramissa

Pinterestissä

Twitterissä

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

TOFFEETÄYTESUKLAA

Noin 15 kpl

(raaka, pähkinätön)

Suklaakuorrute:

  • 1,5 dl kaakaovoita sulatettuna

  • 0,5 dl kookosöljyä

  • 1,5 dl raakakaakaojauhetta

  • 4 rkl kotimaista luomuhunajaa tai esim. kookossiirappia

  • hyppysellinen merisuolaa

TAI noin 2 dl sulatettua raakasuklaata tai sokeritonta tummaa suklaata.

Toffeetäyte:

  • 10 pehmeää taatelia

  • 2 rkl sulaa kookosöljyä

  • 3 rkl vettä

  • 0,5 tl vaniljauutetta

  • ripaus merisuolaa

  • plus ruiskaus toffeen makuista steviaa (valinnainen)

Sulata kaakaovoi ja kookosöljy lämpimässä vesihauteessa juoksevaksi seokseksi. Lisää kaakaojauhe, hunaja ja suola ja sekoita. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa makeutusta. Kaada suklaata hieman suklaa- tai jääpalamuottien pohjalle. Laita muotti pakastimeen ja valmista sillä välin toffeetäyte.

Liota taateleita noin 15 minuuttia, mikäli ne ovat kuivahkoja. (Täysin kuivilla taateleilla ohje ei onnistu.) Poista taateleista kivet. Poista myös taateleiden kuoret, mikäli haluat karamellista oikein pehmeää eikä tehosekoittimesi ole erityisen tehokas. Lisää taatelit ja sula kookosöljy tehosekoittimeen ja sekoita. Lisää sen verran vettä, että saat seoksesta tasaista, karamellimaista sosetta.

Ota muotti pakastimesta ja lisää jokaiseen muottiin nokare toffeeta pikkulusikalla tai pursottimen avulla. Täytä muotit jäljelle jääneellä suklaalla. Laita muotti takaisin pakastimeen noin puoleksi tunniksi. Ota pakkasesta, tarjoile ja nauti! Säilytä jääkaapissa.

VANILJANAPIT SUKLAASYDÄMELLÄ

Noin 15–20 kpl

Napit:

  • 2,5 dl kookosvoita
  • 2 rkl kookosöljyä
  • 2 rkl kotimaista luomuhunajaa (tai puoli pipetillistä vaniljasteviaa)
  • 2 rkl sitruunasta puristettua mehua
  • 1 tl aitovaniljajauhetta

Suklaatäyte:

  • 1 dl suklaista mantelivoita tai 1 dl pähkinävoita
  • 2 rkl raakakaakaojauhetta
  • 1 rkl kotimaista luomuhunajaa
  • ripaus merisuolaa.

  • minikokoisia kuppikakku-/karamellivuokia, noin 5 cm halkaisijaltaan.

Sulata kookosvoi, kookosöljy ja hunaja lämpimässä vesihauteessa. Lisää sitruunamehu ja vanilja. Sekoita tasaiseksi tahnaksi esimerkiksi tehosekoittimessa. Tarkista maku ja lisää halutessasi jotain maustetta.

Sulata toisessa kulhossa mantelivoi pehmeäksi tai valmista manteli- tai pähkinävoi itse. Lisää kaakaojauhe, kookosöljy, suola sekä makeuttajaa ja sekoita.

Kaada hieman valkoista kookosvoiseosta minivuokien pohjalle. Lisää nokare mantelivoita ja kaada päälle kookosvoiseosta, niin että vuoka täyttyy. Laita vuoat pakastimeen vajaaksi tunniksi. Ota huoneenlämpöön, tarjoile ja nauti! Säilytä jääkaapissa suljettavassa rasiassa.

MINTTUSUKLAATRYFFELIT

Noin 8 kpl

Sisus:

  • 0,5 dl kaakaovoita
  • 0,5 dl kaakaomassaa
  • 4 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
  • 5 rkl raakakaakaojauhetta
  • 4 rkl kotimaista luomuhunajaa (tai kookospalmusiirappia)
  • puoli pipetillistä suklaanmakuista steviaa (valinnainen)
  • 0,5 tl aitovaniljajauhetta
  • 0,5 tl piparminttu-uutetta
  • miniripaus merisuolaa
  • 1 dl mantelijauhoja

Suklaakuorrute:

  • 1 dl kaakaomassaa raastettuna
  • 0,5 dl kaakaovoita raastettuna
  • 2 rkl kookosöljyä
  • 4 rkl raakakaakaojauhetta
  • 4 rkl kotimaista luomuhunajaa tai esim. kookossiirappia tai hieman steviaa.
  • 0,5 tl vaniljauutetta tai puoli pipetillistä vaniljasteviaa
  • miniripaus merisuolaa

Sisus:

Sulata kaakaovoi, kaakaomassa ja kookosöljy juoksevaksi seokseksi lämpimässä vesihauteessa. Lisää sekaan raakakaakaojauhe, hunaja, stevia, vanilja ja piparminttu-uute sekä merisuola. Sekoita. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa jotain maustetta. Lisää mantelijauhot tehosekoittimeen ja lisää suklaamassa, sekoita tasaiseksi. Kaavi seos kulhoon ja laita jähmettymään pakastimeen reiluksi vartiksi. Valmista sillä välin suklaakuorrute.

Suklaakuorrute:

Sulata kaakaovoi ja kookosöljy lämpimässä vesihauteessa juoksevaksi seokseksi. Lisää kaakaojauhe, hunaja ja suola ja sekoita. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa esimerkiksi makeutusta.

Ota hieman jähmettynyt suklaaseos pakastimesta ja muovaile siitä pieniä, halkaisijaltaan noin 2 cm paksuisia ja 15 cm pitkiä patukoita. (Mikäli seos on liian löysää muovailtavaksi, laita se vielä hetkeksi pakastimeen.) Valele patukoiden päälle tekemääsi suklaakuorrutetta ja aseta ne vadille/lautaselle. Jos suklaakuorrute on liian juoksevaa, pidä sitä hetki kylmässä vesihauteessa samalla sekoitellen lusikalla, varo kuitenkaan jähmettämästä kuorrutetta liian paksuksi. Kun patukat on kuorrutettu, anna niiden jähmettyä pakastimessa noin 30 minuuttia. Ota huoneenlämpöön, tarjoile ja nauti! Säilytä suklaapatukat jääkaapissa. Patukat ovat parhaimmillaan kun ovat saaneet olla huoneenlämmössä pienen tovin tai puolisen tuntia.

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

Pohja:

  • 7 dl manteleita

  • 1 dl kookoshiutaleita

  • 1 keskikokoinen banaani

  • 5 rkl raakakaakaojauhetta

  • 3 rkl kotimaista luomuhunajaa (tai kookossiirappia)

  • miniripaus merisuolaa

Suklaatäyte:

  • 5 rkl raastettua kaakaovoita

  • 1 rkl kookosöljyä

  • 0,5 dl pähkinävoita

  • 3 rkl raakakaakaojauhetta

  • 3 rkl kotimaista luomuhunajaa (tai kookossiirappia)

  • ripaus suolaa

Kuorrutus:

  • 1-2 banaania

  • kookoskermavaahtoa (Katso ohje TÄÄLTÄ)

Pinnalle:

  • kookoslastuja tai -hiutaleita

Vuoan koko: noin 17 cm

Kookoskermavaahto:

Valmista kookoskermavaahto TÄMÄN ohjeen mukaan. Laita kookoskermavaahto odottamaan jääkaappiin kunnes olet tehnyt kakun.

Pohja:

Hienonna mantelit esimerkiksi tehosekoittimessa. Lisää kookoshiutaleet ja banaani ja sekoita tasaiseksi paksuksi tahnaksi. Lisää raakakaakaojauhe, makeuttaja ja suola. Sekoita. taikinan tulisi nyt olla helposti muovailtavaa, melko kuitaa, mutta ei murenevaa. Lisää tarvittaessa hienonnettuja manteleita tai kookoshiutaleita. Tarkista maku ja lisää halutessasi jotain mausteista.

Suklaatäyte:

Sulata kaakaovoi ja kookosöljy juoksevaksi lämpimässä vesihauteessa. Lisää pähkinävoi, kaakaojauhe, hunaja ja suola. Sekoita. tarkista maku ja lisää halutessasi jotain mausteista.

Kasaaminen:

Leikkaa paperista pala irtopohjavuoan pohjalle, jotta kakku on helpompi siirtää myöhemmin. Painele puolet pohjataikinasta vuokaan tasaisesti ja tiiviisti. Lisää ohut kerros tekemääsi suklaatäytettä jajätä loppuosa täytteestä odottamaan lämpimään vesihauteeseen. Laita vuoka pakastimeen noin vartiksi tai kunnes suklaatäyte on jähmettynyt. Painele loppuosa pohjataikinasta vuokaan suklaakerroksen päälle. Kaada loppuosa suklaatäytteestä pinnalle ja laita vuoka uudelleen pakastimeen.

Kun suklaa on jähmettynyt, ota vuoka pakkasesta ja irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluastialle. Viipaloi pinnalle banaania ja annostele päälle reilusti kookoskermavaahtoa. Koristele kookoslastuilla. Tarjoile ja nauti!

LISÄÄ HYVÄÄ TEKEVIÄ HERKKUKOHJEITA KIITOS HYVÄÄ -KIRJASSA!

Tilaa kirja itselle tai lahjaksi TÄÄLTÄ.

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

(gluteeniton, viljaton, hiivaton, maidoton)

Noin 10 kpl

Muffinit:

  • 1,25 dl kookosjauhoja (täysrasvaisia)

  • 0,5 dl raakakaakaojauhetta

  • 2 tl leivinjauhetta

  • 4 luomukananmunaa

  • 1 dl sulatettua kirnuvoita tai kookosöljyä

  • 0,5 dl juoksevaa (tai sulatettua) kotimaista luomuhunajaa

  • 5 rkl vahvaa kahvia

  • 1 dl kauramaitoa (tai muuta maitojuomaa)

  • 1 tl vaniljauutetta

  • 1 tl omenaviinietikkaa

Karamellisisus:

  • 1 dl voita (tai kookosöljyä)

  • 1,5 dl makeuttamatonta maapähkinävoita

  • 4 rkl kotimaista luomuhunajaa

  • 1 tl vaniljauutetta

  • 3 rkl kauramaitoa (tai muuta maitojuomaa)

  • 3 rkl Mantelilikööriä

Kookoskermavaahto:

  • 2 purkkia täysrasvaista kookosmaitoa (yön yli jääkaapissa säilytettyinä)

  • 1/2 tl aitovaniljajauhetta

  • 1 rkl kotimaista luomuhunajaa tai hieman steviaa

Muffinit:
Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita kuivat ainekset keskenään kulhossa. Vispaa toisessa kulhossa kananmunat, sula rasva, hunaja, maitojuoma ja vaniljauute. Kaada kuivien ainesten sekaan ja sekoita. Lisää kahvi, sekoita ja anna tekeytyä noin 5 minuuttia, jolloin kookosjauho turpoaa ja taikina paksuuntuu. Lusikoi taikinaa muffinivuokiin ja paista uunin keskitasossa noin 20 minuuttia. Muffinit saavat olla keskeltä hieman pehmeitä. Anna jäähtyä ennen kuorruttamista.

Karamellisisus:
Sulata voi, hunaja ja maapähkinävoi tasaiseksi massaksi kattilassa. Lisää vaniljauute ja kauramaito ja sekoita. Kaavi seos kulhoon, jäähdytä hetki jääkaapissa ja vatkaa tehosekoittimella kuohkeaksi ja vaaleaksi kuorrutteeksi. Levitä tai pursota kuorrutetta jäähtyneiden muffinien päälle. Laita hetkeksi jääkaappiin ja valmista sillä välin kookoskermavaahto.

Kookoskermavaahto:
Avaa jääkaapissa säilytetty kookosmaitotölkki pohjasta ja valuta ulos nestemäinen kirkas aines. (Voit käyttää tuon nesteen myöhemmin vaikka smoothien seassa.) Lusikoi tölkkiin jäänyt paksu valkoinen tahna kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella, kunnes seos alkaa notkistua ja muuttua kermavaahdon kaltaiseksi. Nostele sekoituksen aikana vatkainta, jotta seokseen pääsee ilmaa ja siitä tulee kuohkeaa. Lisää joukkoon hunajaa ja aitovaniljajauhetta lisämakua antamaan. Mikäli kookoskermavaahto muuttuu liian juoksevaksi, siirrä se hetkeksi jääkaappiin.

Ota muffinit jääkaapista ja pursota päälle kookoskermavaahtoa, niin että karamellisisus peittyy. Tarjoile ja nauti! Säilytä jääkaapissa.

Seuraa Vaneljaa!

Facebookissa (Varmista että saat päivitykset: klikkaa fb-sivun yläreunasta "Seuraa/Follow")

Instagramissa

Pinterestissä

Twitterissä

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00
  • 1 dl mantelijauhoja

  • 1 dl kookosjauhoja

  • 1 dl perunajauhoja

  • 1 dl tattarijauhoja

  • 1 rkl psyllium-jauhetta

  • 2 tl leivinjauhetta

  • 150 g luomukirnuvoita

  • 1 dl luomumaitorahkaa

  • 1 luomukananmuna

  • + luumuhilloa (ohje lakritsiseen chia-luumuhilloon alhaalla)

Sekoita jauhot ja jauheet kulhossa huolellisesti. Paloittele voi ja anna pehmetä hieman huoneenlämmössä. Nypi voipalat jauhojen sekaan murumaiseksi taikinaksi. Lisää maitorahka ja kananmuna ja sekoita. Laita taikina tekeytymään jääkaappiin pariksi tunniksi. (Valmista sillä välin luumuhillo).

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Ota taikinasta noin parin desin kokoinen pala (laita loppuosa taikinasta takaisin jääkaappiin) ja vaivaa sitä hieman jauhotetulla alustalla. Kaulitse taikinapala noin puolen sentin paksuiseksi levyksi. Leikkaa levystä keksimuotilla paloja. Lisää palojen päälle nokare luumuhilloa. Paista uunin keskitasolla 10-15 minuuttia, kunnes tortut saavat kauniin kultaista sävyä.

LAKRITSI-LUUMUHILLO

  • 3 dl kuivattuja kivettömiä luomuluumuja

  • 3 dl vettä

  • 4 tähtianista

  • 1 kanelitanko

  • 1 rkl rouhittua lakritsjuuriuutetankoa / lakritsinjuurijauhetta (ei pakollinen)

  • 3 rkl chia-siemeniä

Annostele kattilaan luumut, vesi ja lisää sekaan mausteet. Kiehauta ja anna sen jälkeen hautua miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia. Poista mausteet. Lisää luumujen sekaan lakritsinjuurimuru/-jauhe ja soseuta luumut jäljelle jääneen veden kanssa. Lusikoi sose suljettavaan lasipurkkiin, sekoita joukkoon chia-siemenet ja jätä seos jäähtymään ilman kantta tunteroiseksi. Säilytä jääkaapissa suljettuna ja käytä noin viikon sisällä.

Seuraa Vaneljaa!

Facebookissa (Varmista että saat päivitykset: klikkaa fb-sivun yläreunasta "Seuraa/Follow")

Instagramissa

Pinterestissä

Twitterissä

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

(Noin kolme pellillistä)

  • 125 g luomukirnuvoita

  • 2 rkl pähkinävoita/mantelivoita (ei pakollinen)

  • 1,5 dl kookospalmusiirappia

  • Noin 1- 2 tl kanelia + 1 tl kardemummaa + 1,5 tl pomeranssinkuorta + 1 tl inkivääriä + 0,5 tl neilikkaa TAI noin 3 tl piparkakkumaustetta.

  • 1,5 tl ruokasoodaa

  • 1 luomukananmuna

  • 4 – 5 dl mantelijauhoja (määrä riippuu mantelijauhon rasvapitoisuudesta, täysrasvaista tarvitsee hieman enemmän, sillä se ei ime nestettä niin paljon.)

  • 2 dl perunajauhoja

Annostele voi, siirappi ja pähkinävoi kattilaan ja lämmitä sulaksi seokseksi. Ota kattila liedeltä, lisää mausteet ja anna jäähtyä. Sekoita joukkoon sooda ja kananmuna. Sekoita hyvin. Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi ja muovailtavaksi taikinaksi. (Huomioi, että mantelijauhojen rasvapitoisuus vaikuttaa siihen kuinka paljon jauhoja tarkalleen tarvitset. Lisää hieman jauhoja, mikäli taikina tuntuu liian löysältä.) Anna taikinan tekeytyä yön yli jääkaapissa.

Leivo piparkakut. Säädä uuni 200 asteeseen. Ota taikinasta paloja ja kaulitse ne tasaiseksi ohueksi levyksi. Säilytä loppuosaa taikinasta sillä välin jääkaapissa. Lisää taikinan päälle hieman jauhoja (tai esimerkiksi tapiokatärkkelystä), jotta kaulinta helpottuu. Leikkaa taikinasta piparkakkumuotilla paloja ja paista uunissa noin 7-10 minuuttia riippuen pipareiden paksuudesta ja koosta, kunnes piparkakut saavat kauniin ruskean sävyn.

Ota uunista, anna jäähtyä, tarjoile ja nauti!

Seuraa Vaneljaa!

Facebookissa (Varmista että saat päivitykset: klikkaa fb-sivun yläreunasta "Seuraa/Follow")

Instagramissa

Pinterestissä

Twitterissä

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00
16,00
20,00

Noin 15 kpl

Napit:

  • 2,5 dl kookosvoita (myös nimellä kookosmanna)

  • 2 rkl kookosöljyä

  • 2 rkl kotimaista luomuhunajaa (tai puoli pipetillistä vaniljasteviaa)

  • 2 rkl sitruunasta puristettua mehua

  • 1 tl aitovaniljajauhetta

Suklaatäyte:

  • 1 dl mantelivoita tai pähkinävoita

  • 3 rkl raakakaakaojauhetta

  • 2 rkl kotimaista luomuhunajaa

  • ripaus merisuolaa.

minikokoisia kuppikakku-/karamellivuokia, noin 5 cm halkaisijaltaan.

Sulata kookosvoi, kookosöljy ja hunaja lämpimässä vesihauteessa. Lisää sitruunamehu ja vanilja. Sekoita tasaiseksi tahnaksi esimerkiksi tehosekoittimessa. Tarkista maku ja lisää halutessasi jotain maustetta.

Sulata toisessa kulhossa mantelivoi pehmeäksi tai valmista manteli- tai pähkinävoi itse. Lisää kaakaojauhe, kookosöljy, suola sekä makeuttajaa ja sekoita.

Kaada hieman valkoista kookosvoiseosta minivuokien pohjalle. Lisää nokare mantelivoita ja kaada päälle kookosvoiseosta, niin että vuoka täyttyy. Laita vuoat pakastimeen vajaaksi tunniksi. Ota huoneenlämpöön, tarjoile ja nauti! Säilytä jääkaapissa suljettavassa rasiassa.

Lisää herkullisia suklaaohjeita ja muita makeita herkkuja löydät Kiitos hyvää -kirjastani

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
29,50
16,00
16,00