Rakkaus

Tervetuloa kahville ja korvapuustille, käykää peremmälle, tätä tietä!
Täällä nimittäin pullakahvitellaan Blog Awards Finland -ehdokkuuteni kunniaksi. Tai no, sitä kahvia ei nyt kyllä varsinaisesti ole tarjolla, eikä kyllä niitä korvapuustejakaan, mutta korvapuustimaisia vohveleita sitäkin isompi pino! Tadaa!

Upea uutinen tosiaan on, että blogini on ehdolla Suomen Blog Awardsin kategoriassa Hyvinvointi ja terveys. Ensimmäinen ehdokkuuteni missään blogiawardsissa, vau. Ehdokkuus juuri kyseisessä kategoriassa nosti mieleen melkoisesti muistoja, joiden myötä päädyin selailemaan vanhaa Kiitos hyvää -blogiani, josta blogaamiseni sai viisi vuotta sitten alkunsa, nimenomaan hyvinvointiteeman alta.

Luin postauksia kuin nuoruuden päiväkirjaa, paitsi julkista sellaista (kääk, mikä konsepti), välillä myötätunnosta hymähdellen tai naureskellen, mutta pääasiassa sydämestä asti kouraisevan ylpeyden vallassa. We’ve come a long way, honey. Vaikka kehitys karsii ihmisestä tiettyä mustavalkoisuutta olen edelleen pohjimmiltani tämä tyyppi. Ja tämä. Onneksi en ole kuvaajana enää tämä tyyppi.

En nykyisin alleviivaa blogissani hyvinvointia tai takerru ravintoarvoihin ja terveysväittämiin, mutta arvot tekemiseni taustalla edelleen samat: Luotto luonnolliseen, puhtaaseen ja eettisesti tuotettuun ruokaan ja yleiseen hyvyyteen ja rakkauteen. Kyseiset arvot ovatkin niin itsestäänselvyyksiä, ettei niitä tarvitse enää muille pointata. Jokainen löytää kuitenkin omaa elämäntilannettaan palvelevan totuuden juuri itselleen oikeista paikoista.

Siksi en pyydä sinua äänestämään Vaneljaa, vaan juuri sitä blogia mikä resonoi itsellesi parhaiten. Ja jos se on minun blogini, olen otettu.

Kukin kanssani samaan kategoriaan nostettu ehdokas, Noora, Emmi, Vilma ja Ella tekee ammattitaitoista ja täysin omanlaistaan jälkeä ja jo pelkkä ehdokkuus maamme ensimmäisessä isossa blogigaalassa on suuri tunnustus ja kiitos. Ja kiitosta kauniimpaa ei ole. Sellaisen haluan huikata siis myös sulle, vanha tai uusi lukija:

Kiitos että olet siellä! Jatkakaamme intohimojen viitoittamalla tiellä. Ja juuri nyt ne muuten näyttävän viittovan näitä korvapuustivohveleita kohti!

V

KORVAPUUSTIVOHVELIT

Share on facebook
Share on twitter
Share on pinterest
Shop
16,00
16,00
16,00
20,00
29,50

Get your freebie!