Smoothiet

Ihmisillä on erilaisia tapoja reagoida kevään ensimmäisiin, hipiää hivenenkään rohkeammin lämmittäviin auringon säteisiin. Toiset vaihtavat oitis kevättakkiin ja alkavat hipsimään kevyissä kevätkengissä, vaikka maa on vielä umpiroudassa. (Okei, niin mummokommentti, myönnän. Mutta itse vihaan palelua ja pidän muun muassa sukkahousuni visusti jalassa kesäkuuhun asti. Eli mummo mikä mummo.) Eräät optimistit taas, kuten armas avopuolistoni, vaihtavat autoon kesärenkaat. Ja kulkevat sitten takatalven iskiessä sporalla ja taksilla, kuten muutama päivä sitten tapahtui. 

 

Ja sitten on meitä, joilla ensimmäisenä on mielessä JÄÄTELÖ. Auringonsäteiden iskiessä läpi sarveiskalvojeni käynnistyy väjäämätön kemiallinen reaktio, jonka seurauksena kaikki muu, paitsi yksi lause katoaa mielestä: “Must make nice cream.”

 

Viikon kulueessa olen inspiroitunut tekemään jäätelöä muun muassa purppuran värisestä jamssistaa (kutsutaan myös nimellä Ube), joka värinsä takia oli aivanpakko suhauttaa pehmikseksi, kuten Instagram-kuvastani näkee.  

 

Sama ilmiö tapahtui muutama päivä sitten saamieni Semperin välipalasmoothieiden ja kaurapatukoiden kanssa. Jätskeiksihän ne menivät. Tai no, suurinosa patuikoista päätyi autoon hätävaramatkaeväiksi ja smoothiet jääkaappimme “paniikkihyllylle”, joka on sujuvan perhe-elämämme tärkeimpiä elementtejä. Tämän yrittäjäperheen touhu ei nimittäin ole lainkaan  rutinoitunutta, ruoka-ajat tuntuvat pölähtävän eteemme aina yhtä yllättäen ja teemme liikkumme todella lyhyillä varoajoilla, joten terveellisiä ja helposti mukaan napattavia ja nälkää lykkääviä välipalaelementtejä, kuten nämä Semperit, todellakin tarvitaan. (Löytyy muuten sekä K-ryhmän että S-ryhmän kaupoista reilun euron kappalehintaan.) 

 

Yksi hyväksi havaittu välipala ovat hyvisjäätelöt, joita löytyy pakastimestamme aina. Tyttäreni vakiotoive on “banan snurra”, eli pakastetusta banaanista tehosekoittimessa surautettu pehmis, jonka sekaan lentää joskus marjoja ja toisinaan esimerkiksi mangoa tai mantelivoita. Myös smoothiesta koostetut jäätelöpuikot ovat kovassa kulutuksessa. Näissä postauksen jädepuikoissa yhdistyy tutun välipalan ainekset, jogurtti marjoilla ja granolalla. Eli erinomaisilla fiiliksillä voi napata välipalaksi pari jäätelöä tai sujauttaa jätskin kiireaamuna lapsen mukaan tarhamatkalle. Been there done that. 

 

Ja hei muuten, teille hyvijädefaneille tiedoksi: Tuulian ja mun Hyvän olon jäätelökirja tullaan julkaisemaan kuukauden sisään e-kirja-muodossa uusein bonusreseptien kera, joten pysykää kuulolla, mikäli muhkean jädeoppaan lataaminen kännykälle tai tietokoneelle kiinnostaa. Sitä odotellessa voitte aloitella rakkauden jäätelökesää näillä jädepuikoilla!

 

V

 

Kaupallinen yhteistyö: Semper.

Shop

 

Mantelijogurtti:

4 dl manteleita (liotettuina yön yli tai 3 tuntia)

6 dl vettä

2 rkl kotimaista luomuhunajaa

1 probioottikapseli TAI 3 rkl vegaanista jogurttia, jossa maitohappobakteereja.

1-3 tl agar agaria (jos haluat jogurtistasi paksua)

 

Liota mantelit yön yli ja huuhtele aamulla. Lisää mantelit ja puhdas vesi tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi seokseksi. Lisää halutessa hieman vettä. Purista seos harsokankaan tai harsopussin läpi kulhoon, niin että saat kuitumassan erotettua ja kulhoon jää valkoinen ja sileä mantelimaito. Jos haluat jogurtistasi paksumpaa, kaada mantelimaito kattilaan, lisää sekaan agar agar ja kiehuta hiljalleen reilu 5 minuuttia. Ota sen jälkeen kattila liedeltä ja anna seoksen jäähtyä noin ruumiin lämpöiseksi.  Lisää probioottijauhe vasta sen jälkeen. Peitä kulho kankaalla ja jätä jogurtti tekeytymään 6 – 12 tunniksi huoneenlämpöön tai uuniin joss on päällä vain valot (valon tulisi pitää uunin juuri oikean lämpöisenä jogurtin tekeytymiselle). Säilytä valmis jogurtti suljetussa purkissa jääkaapissa.

 

Marjasoseet:

-Mustikoita, omenaa, mintun lehtiä ja kaurahiutaleita Tai Semperin Fruit & Oat Smoothie 

-Vadelmia, päärynää ja kaurahiutaleita TAI Semperin Fruit & Oat Smoothie 

 

Lisää iso kourallinen marjoja, kourallinen kaurahiutaleita ja paloiteltu hedelmä tehosekoittimeen. Soseuta sellaisenaan tai lisää pieni tilkka vettä, jotta saat aikaiseksi paksua smoothieta.

 

Kauramuru:

2 dl kaurahiutaleita

3 tuoretta taatelia tai 0,5 dl luomurusinoita (pehmeitä, ei rutikuivia)

1 tl kuivattua marjajauhetta (esim. mustikkaa tai mustaherukkaa)

TAI 2 murustettua Semperin Soft Oat Bar -välipalapatukkaa 

 

Lisää kaurahiutaleet ja taatelit tai rusinat tehosekoittimeen ja sekoita mureaksi seokseksi tai murusta ne sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon marjajauhe.

 

Kasaaminen:

Kaada mantelijogurttia kulhoon ja lisää sekaan muutama ruokalusikallinen marjasosetta. Hämmennä vain muutamalla pyöräytyksellä seosta, jotta seokseen jää selviä pyörteitä. Paloittele sekaan halutessasi muutama marja. Kaada seos jäätelöpuikkomuotteihin niin, että muotteihin jää noin 1 cm täyttövara granolaa varten. Lisää lopuksi granola tai murusta kaurapatukoita jogurttiseoksen päälle, niin että muotit täyttyvät. Lisää tikut ja pakasta jäätelöt.  

 

Yhteistyössä Semper.

 

Kevään ensimmäinen ruokarakkaus on syttynyt. Roihahduksen kohteena on yhteen lempiväriini verhoutunut kermainen ja kotitekoinen pistaasimaito, jonka luonnetta korostaa kevyesti hunaja ja vanilja. Voi pojat. Voisin unohtua tuijottamaan tuota upeaa nektaria ja sen kevätauringossa kauniisti toistuvia sävyjä ties miten pitkäksi aikaa, vaikka sen kulauttelu onkin vähintään yhtä lemmekästä puuhaa.

Pistaasimaito sopii mahtavasti makunsa ja värinsä puolesta esimerkiksi raakakakkujen tai jäätelöiden pohjalle, kuten myös smoothiehin. Tänään jakamassani smoothieohjeessa pistaasimaidon kohtaa viikuna, ja hyväähän siitä seuraa.

Testaa hei ihmeessä! Ja lataa liuta muita herkkusmoothieohjeita ilmaisesta The Creamy Smoothie Guide -e-kirjastani. Onhan vuoden paras smoothiekausi, eli kevät vihdoin täällä!

Tudulei!

V

Pst, VANELJA on päässyt ainoana suomalaisena blogina arvostetun kansainvälisen Saveur Food Blog Awardsin finaaliin best-designed blog -kategoriassa. Äänet ratkaisevat voittajan, eli lähetän sulle lasteittain rakkautta jos käytät puoli minuuttia ajastasi antamalla äänesi suomalaisen ruokablogauksen ja puhtaan ruuan puolesta TÄÄLLÄ. Äänen tallentuminen vaatii rekisteröitymisen, mutta se hoituu sekunnissa, etkä tule saamaan roskapostia! Kiitos kultsi.

PISTAASI-VIIKUNA-SMOOTHIE

“She´s a smooth operator, smooooth operator…”

Jotkut teistä ovat ehkä jo bonganneet erään mahtavan herkkupaketin, jonka olen teille valmistanut tässä pääsiäisen alla, mutta josta en vielä ehtinyt juurikaan toitotella. Olen nimittäin ollut todellinen “smooth operator” ja kerännyt yksien virtuaalikansien sisään suosikkismoothieohjeeni ja parhaat vinkkini onnistuneen smoothien tekemiseen ja siihen, kuinka tuon jalon ruokalajin istuttaminen arkeen käy kätevästi.

The Creamy Smoothie Guide -oppaasta löytyy mm. 28 smoothiereseptiä, joihin kuuluu niin kermaisen täyteläisiä juomia, kuten syntisen herkullinen suklaasmoothie, omenapiirassmoothie ja lempiaamiaissmoothieni kuin liuta raikkaita vihersmoothieita, kuten maukas detox-smoothie ja täydellisen vihersmoothien kaava.

Kyseessä on 36 sivuinen kuvitettu smoothieopas, jonka te armaat pienet palleroiset lukijani voitte käydä lataamassa ilmaiseksi omalle koneellenne TÄÄLTÄ.

Samalla voitte kirjautua VANELJA-uutiskirjeen tilaajaksi, joka tulee tarjoilemaan lisäherkkuja ja uutisia suoraan sähköpostiisi, harvoin mutta harkiten. Uutiskirjeen tilaajana olet etuoikeutettu saamaan laadukasta lisäsisältöä, kuten nyt tämän smoothieoppaan, suunnilleen kerran kuukaudessa.

Eli käykäähän lataamassa lahjapaketti ja pistäkää blenderit pörisemään! Toivottavasti The Creamy Smoothie Guide voi välittää teille edes osan siitä inspiraatiosta ja ilosta, mitä nuo nestemäiset rakkausjuomat itselleni antavat.

Ja hei muuten, yksi kysymys: Opas on tällä hetkellä englanninkielinen, mutta toivoisitko sen olevan saatavilla myös suomeksi, vai riittääkö enkkuversio avaamaan smoothiesalat? Kaikki muutkin vinkit ja kommentit otetaan vastaan uutiskirjeen ja sisältöjen kehittämisessä!

Suurkiitos!

Pst. Voit halutessasi antaa vastalahjan ja vinkata smoothieoppaasta ystävillesi kanavillasi:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

Twitterissä

TWEETABLE: MAISTUUKO SMOOTHIE? LATAA ILMAINEN 34 SIVUINEN E-KIRJA TÄYNNÄ HERKKURESEPTEJÄ JA VINKKEJÄ SMOOTHIEN TEKEMISEEN!

Arvostaisin suuresti!

V