Ensinnäkin, pieni kiitospuhe tähän alkuun. Haluan nimittäin nyt kiittää, suukottaa ja rutistaa kaikkia teitä ihanuuksia, jotka olette hankkineet KIITOS HYVÄÄ -kirjani ja innostuneet leipomaan sen hyvisherkkuja. Olen aivan mielettömän onnellinen, että kirja on jo kolmatta kuukautta esimerkiksi Adlibriksen myydyin ruokakirja, minkä otaksun kertovan jotain äärimmäisen positiivista suomalaisten kasvavasta tietoisuudesta ja kiinnostuksesta hyvää tekevään ruokaan.
Erityisen harras virtuaalihalaus lähtee etenkin teille, joilta saan päivittäin palautetta kirjan resepteistä. Ei ole mitään palkitsevampaa kuin nähdä, lukea tai kuulla kuinka ihminen voi olla haltioitunut löydettyään raakakakkujen maailman, testattuaan luumuista tehtyjä lakuja tai popsittuaan pinon marsipaanipullia ilman turvotuksia. Ja ne kaikki kirjasta innostuneet lapsikokit – sydän sulaa.
Tietyistä resepteistä olen saanut erityispaljon vuolasta palautetta. Mustikkaunelmakakku, Karamellimutakakku, Minttusuklaapalat, Kookossuklaa, Porkkanakakku ja Cherry Garcia -jäätelö ovat tainneet olla yksiä suosituimmista. Kuten myös nämä kuvien Merisuolalla huiskitut toffeet aka Pähkinätoffeet, joiden tiedän addiktoineen yhden jos toisenkin toffeefanin.
Hyvästä palautteesta innostuneena tehtiin toffeekokkauksesta videokin. TSEK IT AUT! Videossa on sponsorina Suomeenkin rantautunut mahetsu nu3-verkkokauppa, jonka kautta saa muuten tilattua nyt kätevän tuotepaketin näiden pähkinätoffeiden valmistukseen. Suosittelen tutustumaan!
Tarkkasilmäinen voi muuten huomata, että videossa lappaan pähkinävoin ja hunajan kattilaan yhtäaikaa, toisin kuin reseptissä, jossa neuvon kuumentamaan ensin hunajan. Tehkää kummin mielitte, ei se ole niin justiinsa. Koska haluan pitää ohjeeni mahdollisimman simppeleinä, en käytä tässä karamellimittareita tai anna tarkkoja lämpötiloja, joiden avulla toffeen koostumus olisi kyllä paremmin kontrolloitavissa, mutta mikä vie kokkauksesta pois ihanan luovaa näppituntumaa. Kehotan aina suhtautumaan ruuanlaittoon kuin taiteen tekemiseen ja tässäkin siis testailemaan fiiliksen mukaan joko pidempää tai lyhyempää keittoaikaa, joka vaikuttaa toffeen kovuusasteeseen.
Eli eikun toffeetaidetta tekemään!
V
PÄHKINÄTOFFEE