Talven turvapuuro

Kauden herkullisin puuro syntyy kaurasta ja bataatista sekä ripauksesta kanelia ja kardemummaa.

Tudulei, te marraskuun pienet mönkijät! Viime postauksesta on vierähtänyt hieman aikaa. Itse asiassa jo yli kuukausi, mutta kukas näitä laskee. Kuukausi sinne tai tänne, ja parempi hitaasti ja hartaudella, ku hötäkässä ja hätäsesti.

Ja sitäpaitsi, voisin luetella myös melkoisen listan siitä työmäärästä, mikä on pidätellyt pois blogin äärestä, mutta koska uskon äitiäni, joka tapaa sanoa että laiska töitään luettelee, niin unohdan selittelyt ja sanonkin vaan, että hei tosi kiva nähdä, pitkästä aikaa, ja katoppa mitä herkkupuuroa toin näin virallisen talvikauden käynnistymisen kunniaksi.

Tämä tässä tulee olemaan se lempein ja lämmittävin turvaruoka tulevalle kaudelle!

Kyseessä on bataatti-kaurapuuro, josta päätin tehdä meidän talouden virallisen joulupuuron. (Ja jota ajattelin syöttää perheelle aamupalaksi joka päivä jouluun asti, kunnes tajusin, että saatan pilata moisella menettelyllä hyvän puuron ja aiheuttaa ihanien makumuistojen sijaan lapselle ruokatraumoja. Eli täytynee keksiä jokin maltillisempi lähestymistapa.)

Tässä puurossa kietoutuu yhteen omat tämän hetken suosikkiainekset: bataatti, kaneli, kardemumma, pekaanipähkinät ja – jumbo-kokoiset kaurahiutaleet, jotka on ai-van mahtavaa kamaa. Ja tyystin eri maata kuin ne pienet kaurahiput, jotka maistuu lähinnä pahvisilpulta, etenkin näiden muhkujen jälkeen.

Sain jumbokaurat uudesta kotimaisesta Oatlet Storesta, josta voi tilata laadukkaita kauratuotteita Suomeen ja Europpaan. Suurena kaurafanina oli tosi inspiroivaa testailla etenkin Provenan gluteenittomia kauratuotteita, joista ykkössuosikiksi ja jokapäiväiseksi herkuksi tuli jäädäkseen nuo isot ja maukkaat hiutaleet. Valmistin niistä muuten myös jumalaista suklaapiirakkaa, jonka ohje täytyy jakaa joku kaunis päivä vaikka Instassa!

Ja hei, luvassa puuron kylkiäisinä myös talvilahja: koodilla VANELJA saat kahden viikon ajan Oatlet Storessa tehdyistä ostoksista alennusta -20 %. Itse voisin suositella shoppailtavaksi etenkin, yllätys yllätys, näitä jumbohiutaleita: Provena Gluten Free Jumo Oats ja gluteenittomia kaurajauhoja leivontaan: Provena Gluten Free Whole Grain Oat Flour.

Maukasta marraskuuta, pysykää lämpiminä ja syökää paljon puuroa!

V

BATAATTI-KAURAPUURO