Tässä yhteinen ihana harrastus nuorisolle ja vanhemmille – korujen valmistus!
The Korukirja on juuri sinulle tehty DIY- eli tee se itse -kirja, jonka avulla voit tehdä itsellesi koruja ja ehkäpä löytää uuden lempiharrastuksen, korujen askartelun. Kirjasta löytyy ohjeita kaulakorujen, rannekorujen, sormusten korvakorujen, avaimenperien ja kännykkä- kenkä- ja reppukorujen tekoon. Mukana on TikTokista tuttuja koruja ja muita ihanuuksia.
The Korukirja sai alkunsa kun Alva (10-vuotta) kiinnostui ranne- ja kaulakorujen tekemisestä vuoden 2022 alussa. Alva suunnitteli ja valmisti itselleen päivittäin uudenlaisia koruja kierrätyshelmistä ja heishi-polymeerisavihelmistä. Olin itse valmistanut koruja nuorempana, ja innostus korujen tekoon syttyi uudelleen Alvan koruharrastuksen myötä. Uudenlaisia koruideoita alkoi syntymään kohinalla ja niinpä ideat päätettiin kasata kansien väiin muidenkin iloksi ja inspiraatioksi.
Mukana on ajankohtaisia siemenhelmikoruja ja fimo-heishikoruja, mutta korujen tekemiseen ei aina tarvitse ostaa uusia materiaaleja. Upea unelmien koru voi syntyä vaikka jäätelötikusta tai makaronista – tai mummon vanhasta helminauhasta! Niin luonnon- kuin kierrätysmateriaalitkin on hyödynnetty kirjan ohjeissa kekseliäästi.
The Korukirjasta löytyy inspiroivia koruohjeita koululaisille, teineille ja aikuisillekin. Ikä ei ole rajoite ja vain mielikuvitus on rajana! Tärkeintä on että teet juuri sellaisia koruja, joista itse tykkäät.
♥ Alva Andersson & Virpi Mikkonen
Sivumäärä: 112
Sidosasu: Kovakantinen
Koko: 24 x 17,5 x 1,6 cm