Tänä vuonna syksy saapui itseltäni aivan huomaamatta. Se otti ja juoksi kintereilleni riipivän raikkaana tarkalleen ottaen eilen aamulla kello 8.30. Hymyili aamulenkillä sellaista kirkasta ja läpitunkevan heleää hymyään, jota en ollut vielä valmis vastaanottamaan. Meni iho kananlihalle. Niiskutellen ja sormet kankeina palasin pikaisesti kotiin ja päätin valmistaa paistoksen juuri hankkimistani täydellisen kauniista ja muhkeista viikunoista. Suunnitellen samalla Suurta Pakoa.
Niin, tämä ei nyt ole sellainen postaus, jossa fiilistellään ihanan freesejä syyspäiviä, kynttilöitä ja villasukkia. Ennen olisin lähes pinnistellyt löytääkseni positiivisia puolia kylmenevästä ja pimenevästä vuodenajasta, ja jollain tasolla teen kaiketi niin nytkin, mutta samalla olen kypsynyt myös siihen rehellisyyteen, että myönnän tulevan talven tuntuvan ganska kauhistuttavalta. Olkoonkin, että tiedän sen tuovan mukanaan kihelmöiviä työkuvioita ja valtakunnassa kaikki on muuten mallillaan.
Rehellisyys tuntuu hyvältä. Talvesta ei tarvitse tykätä. Täten olen tilannut maailmankaikkeuden postimyynniltä perheelleni kakkoskodin jostain auringon alta. Kenties Amerikan länsirannikolta? Kenties. Jäämme odottamaan tilauksen käsittelyä.
Ja sitten siihen paistokseen. Viikunoista ja päärynöistä on sen sielu rakennettu. Viikunoista, joiden tuijotteluun meni itseltäni yhtä kauan aikaa kuin itse paistoksen valmistamiseen. Niiden tummanliila kupera pinta purppurapyörteineen muistutti avaruutta ja keltaiset pilkut tähtipölyä. Upeita hypnoottisia yksilöitä. Ostaessani niitä myyjä kysyi mitä aion valmistaa niistä, vastasin, että en ollut edes ajatellut asiaa, ostin ne vain niiden kauneuden tähden.
Niin, taas takaisin siihen paistokseen. Sanoisin sen olevan täydellistä ruokaa juuri tähän vuodenaikaan. Lämmintä, rehevää ja rehellistä, hieman raskasta, täyteläisen makeaa ja tukevaa, silti jotenkin huoletonta. Söin vuoallisen sitä aamupala-lounaaksi. Villasukat jalassa. Sytytin myös kynttilän. Ja olihan se ihan suloista. Paistoksen lisäksi eniten silti lämmitti ajatus siitä suuuuresta paosta…
VIIKUNA-PÄÄRYNÄ-PAISTOS
Hedelmätäyte:
5 isoa tuoretta viikunaa
1 iso kypsä päärynä
1 tl vaniljauutetta
1 rkl vettä
ruiskaus vaniljasteviaa (tai 2 rkl kotimaista hunajaa)
Murutaikina
1 dl mantelijauhoja
1 dl kaurahiutaleita
0,5 dl mantelilastuja (tai esimerkiksi kurpitsansiemeniä)
ripaus merisuolaa
1 tl kanelia
5 rkl pehmeän sulaa kirnuvoita tai kookosöljyä
ruiskaus vaniljasteviaa (tai 2 rkl kotimaista hunajaa)
Lämmitä uuni 175 asteeseen. Pese ja viipaloi neljä viikunaa ja päärynä. Laita palat kattilaan, lisää vesi, vaniljauute ja stevia. Kiehauta ja anna hautua miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia. Tee sillä välin murutaikina.
Annostele mantelijauho, kaurahiutaleet ja mantelilastut kulhoon. Lisää suola ja kaneli ja sekoita. Kaada sekaan sula rasva ja lisää stevia. Puristele käsissä murumaiseksi taikinaksi.
Kaada voideltuun vuokaan hedelmätäyte. Lusikoi pinnalle murutaikina. Paista uunin keskiosassa noin 20 minuuttia, tai kunnes pinta on saanut hieman sävyä. Ota uunista, viipaloi pinnalle tuoretta viikunaa, tarjoile ja nauti! Syö sellaisenaan tai kokeile esimerkiksi turkkilaisen jukurtin kanssa.